Nyt mentiin Varkauteen, tosin mulla kainalossa Oilin sijaan Urho, sillä Oikku tasaa edelleen hormoonejaan Lammilla. Urhon kanssa oli tarkoitus tehdä häiriöharkkaa, hyppyjä ja laukauksia, joita siis tehtiinkin, mutta lisäksi vielä pari paikallamakuuta. Ur oli odotetusti aika pihalla ja häiriöherkkänä. Maa haisi, koiria piti tuijottaa ja kontaktia sai odotella ikuisuuksia - meni siis ihan möllömoodiin kokonaan. Yäk, ei kiva, mut mä sain jotenkin hermoni pysymään kurissa ja olemaan tinttaamatta koiraa pajukkoon. Muut hommat meni mukavasti, mutta häiriöiden kanssa sai jankata jatkuvasti, ihan alkaen siitä, että saisi kytkettyä kontaktin päälle. Urho ei kertakaikkiaan ehtinyt katsomaan minuun kun sen piti keskittyä skannaamaan ympäristöä. Pakotetta mä en haluaisi tähän käyttää, vielä vähemmän houkuttelua. Kyllä sen yhteydenpidon pitäisi tulla sieltä koiran päästä itsestään. Vietinnostolla lukon saa avattua, mutta ei Urho kuitenkaan pidä viettiä niin hirmuisen kestävästi, eikä se kuitenkaan poista sitä pohjalla olevaa epävarmuutta. Kuitenkin niin helposti tulee jotain ja koko homma leviää käsiin - kuten tällä kertaa esim. Martin murina (pojat ovat ottaneet joskus kunnolla yhteen ja Urho näyttää muistavan tällin vielä erinomaisesti). Kylläpä tuli Oilia ikävä siinä Urhoa paikallamakuuseen säätäessä kun se oli sitä mieltä, että ei jumalauta tää ei ole luotettavaa touhua. Mistä mä saisin nykäistyä itsestäni sen virran ja päättäväisyyden, että totuttaisin Urhon uudelleen sietämään kaikenlaista (erityisesti uros-) häiriötä!?
Jossain kohtaa koiralle täytyy tehdä selväksi, että kontakti on pidettävä ja toteltava ihan kaikissa mielentiloissa kiinnosti koiraa tai ei, oli viettiä tai ei. Mieti vielä sitä pakotteen käyttöä...
VastaaPoistaJoo, mutkun (The Mutkun ;)) mä en osaa käyttää pakotteita kovin hyvin. Niiden säätely ja suhteutus palkkaamiseen on niin kovin vaikeaa. Varsinkin, kun kyse on häiriöiden siedosta, eikä mistään teknisen asian tekemisestä.
VastaaPoista