POPEKOn pelastuskoiraleiri, Lieksa 29-31.10.

Perjantaista sunnuntaihin hyörittiin Lieksassa, tarkemmin Lieksan palveluskoirayhdistyksen majalla ja sen lähiympäristöjen maastoissa. Oili on edelleen Lammilla (juoksut jo ohi, ei vaan ole tullut sopivaa saumaa hakea koiraa pois ja se kuulemma elelee siellä oikein tyytyväisenä), joten mukaan lähti Urho ja se oli hyvä juttu se! Mulla silmät aukeni Urhon suhteen, sehän nimittäin osaa jo vaikka ja mitä. Urho vain jää peko-hommissa aina Oilin varjoon, eikä mulle ole kehittynyt siihen samanlaista luottamusta kuin Oilikkiin.

PERJANTAI

Leiri alkoi klo.18.00 ja hälytysvalmius päräytettiin päälle klo.19.00. Ensimmäiseksi tuli suunnistustehtävä. Porukka jaettiin 4-hengen ryhmiin, koira otettiin mukaan ja saatiin neljän rastin kierros suunnistettavaksi. Eka rasti oli ns. kylmä, mutta valmistelimme sinne tehtävän toiselle ryhmälle. Ripustimme heijastimen puuhun ja ripottelimme 4 esinettä maastoon. Kakkosrastilla meillä oli sitten esineruutu haravoitavana. Urho löysi yhden esineen maasta jo rastille saapuessa (yksin en olisi sitä siitä kyllä äkännyt vaikka vieressä seisoinkin), joten muut koirat (poikalauma Kusti-spk, Ossi-lb ja Sampe-lpk) saivat haeskella loput esineet. Paitsi että metsässä oli jo valmiiksi märkää (&tosi pimeää), niin päätin sitten vielä hankkia lisää elämyksiä tipauttaamalla itseni polvia myöten ojaan matkalla ykköseltä kakkoselle. Tukikäsiäkin ojan ylitykseen olisi ollut tarjolla, mutta ilmoitin pääseväni kyllä yli pitkien jalkojen ansiosta. Justiinsa joo, lipsahdin tietenkin liukkaalta koivunrungolta alas, samalla hankkien vielä kunnon kuhmun ja myöhemmin mustelman reiteeni, joka osui alastullessa samaiseen puunrunkoon. Omalla suunnistusvuorolla sähläsin teiden kanssa ja kävimme etsimässä ensiapua odottavaa nukkea ihan väärästä paikasta. Ja ei kun takaisin tielle marssimaan.. Oikealta kolmoselta nukke sitten löytyi ja sille suoritettiin asianmukainen ensiapu. Aikaa kolmen rastin kiertämiseen oli ryhmiltä kulunut jo reilusti, joten nelosrasti pudotettiin pois ja ryhmät palasivat majalle. Nelosen teema olisi ollut koiran kantaminen, joten Urhoa varmaan vähän harmitti ettei sinne ehditty. Uuuuzhosta on iiiiiihanaa olla sylissä (syleissä).

Välissä purettiin suunnistustehtävä ja pidettiin pieni paussi. Klo.23.30 alkoi taas hälytysvalmius - ja tuli heti odotetusti se hälyytyskin. Mulle napsahti nakki, eli ryhmäjohtajan tehtävä. Kimmo tuli siihen onneksi avuksi ja saatoin kysellä häneltä vinkkejä. Siskokset eivät olleet palanneet ulkoilureissulta takaisin ihmisten ilmoille, eikä heihin saatu kännykällä yhteyttä. Tiedossa oli suunnilleen paikka, josta naiset olivat lähteneet liikkeelle. Käytössä oli aika kokemattomia koiria, mutta ei se mitään, nyt oli erinomainen tilaisuus harjoitella etsinnässä toimimista - ja erityisesti koiranlukutaitoa. Johtoon tipahteli reagointeja ja jälkiäkin ajeltiin, löytyi myös yksi esine, mutta ei yhtään kadonnutta. Yllättävän pian kello osoittelikin jo aamuyön tunteja ja järjestäjät hiukan järjestelivät, jonka myötä saimme tiedon paikasta, jossa oli naisten kanssa käyty viimeisin puhelinkeskustelu sekä toisesta paikasta, josta naisten vanhemmat olivat löytäneen käsineen. Ja eikun painopiste sinne. Tähän asti maastossa olleista koirista 2/3 pääsi lepäilemään, yksi jatkoi etsintää painottaen lähelle puhelinkeskustelupaikkaa ja Kimmon kanssa suuntasimme käsine-kulmille. Tullessa Kimmo oli havainnut etsalampun valoa lähellä havaintopaikkaa. Meillä oli autoissa vielä kaksi levännyttä koiraa: Kusti ja Urho. Jaoimme alueen niin, että Kusti tsekkaisi käsineen löytöpaikan ja Urho tien toisen puolen. Vaan Kustipa jäljesti oitis tien yli suunnitellulle Urhon alueelle ja vaihdoimme siinä lennossa sitten alueet toisin päin. Urhon kanssa suunnitelmana oli sulkea esineen löytöpaikka metsän puolelta. Heti metsään päästyämme mudi lähti viipottamaan määrätietoisesti eteenpäin tien suuntaisesti. Kovasti se vainuilulta näytti, joten huikkasin Urhon takaisin, kytkin liinaan ja vapautin taas hommiin. Ensin meno tuntui vähän huteralta, mutta metri metriltä tuntuma parani ja oli pakko todeta, että jäljellä se on. Jälki kaartoi metsäkoneuralta oikealle ja rinnettä alas. Askelsin oikean jalkani jonnekin koloon tippuen pyllylleni, päästin suustani hienon sanan "perkele" ja samalla hetkellä Urho aloitti ilmaisuhaukun liinan mitan päässä - eli toinen kadonneista löytyi hyväkuntoisena. Urhon jäljestämä parin sadan metrin pätkä oli noin tunnin ikäinen, todennäköisesti enemmän alle kuin yli. Toinen koira oli jäljestänyt tien toisella puolella kimuranttia jälkeä, mutta hukannut jäljen jossain kohtaa. Koska maastosta näkyi kuitenkin edelleen valomerkkejä, niin ohjaaja lähti vielä tarkistamaan alueen hakuna ja mä pinkaisin apuohjaajaksi perään. Sieltä se viimeinenkin, suorastaan karkuun pinkova, kadoksissa oleva henkilö lopulta saatiin talteen.

RJ-toimintakokemusta tuli taas rutkasti ja ah niin miljoona nippeliä siinä kyllä on muistettavana. Osa unohtui iloisesti tällä kertaa, osan osasin muistaa ja ottaa huomioon. Alku lähti liikkeelle vähän kankeasti, sitten rullautui ihan mukavasti, lopussa meinasi taas levähtää ihan kokonaan kun olin itsekin maastohommissa. Sanoinkin, että sitä kaksoisroolia en kyllä kykene pyörittämään. Samalla tuli radiopuhelinten kuuluvuusongelmien vuoksi kommunikointikatkoksia ja sen vuoksi tuskastumisia, kun info ei kulkenut kumpaankaan suuntaan. (Se yksi unohtunut asia oli mm. kerätä kännykkänumerot kaikilta toimijoilta.) Etsinnän päättyessä kello oli yli neljän ja nukkumaan päästiin lähempänä viittä. Olotila oli aika hörvelöinen ja nukkuminen jonkin verran katkonaista.

LAUANTAI

Ja sitä nukkumisen iloa kestikin kokonaiset kolme tuntia, sillä klo 9.00 oli aamupala :) Maastohommat aloitettiin tekemällä jälkiä, välissä käytiin ottamassa koirille reagointiharjoituksia ja sen jälkeen ajettiin jäljet. Urhon reagointihomma ei mennyt just niin kuin piti koska tuulen suunta osoittautuikin piilossa ihan toiseksi kuin olimme sen ensin päätelleet, mutta mutiainen sai paikantaa maalimiehen puoliksi hajuputkeen ja puoliksi tuulen tuomiin hajuihin tukeutuen. Kivasti Urho irtosi hajuille, mutta aivan itsenäisesti se ei vielä ratko pulmia, vaan tarvitsee multa tuen tekemisiinsä, tosin hyvin pienillä jutuilla kuten kropan liikkeellä tai kehusanalla sopivassa kohtaa se jatkaa toimintaa.

Jäljelle ikää kertyi n.2,5h ja se oli n.500m pitkä sisältäen kaksi esinettä, lopussa jäljen tekijä. Jäljen nosto tapahtui 100m pätkältä, joka kuljettiin partioiden. Noin 70m tyhjän jälkeen Urho alkoi reagoida hajuihin, muttei vielä aivan kiinnittynyt mihinkään jälkeen. Laitoin sen kuitenkin liinaan ja Urho porskutti eteenpäin, nappasi jäljen ja alkoi ajaa sitä. Reilun 100m jälkeen nousi esine, pieni avainnauha mytättynä. Urho toi esineen mulle käteen. "Tein ilmoituksen johtoon", eli selitin hommat perässä kulkeville ihmisille. Saatiin lupa jatkaa jälkeä ja Urho lähti napakasti taas hommiin luvan saatuaan. Pari sataa metriä kiemurreltiin ja nousi toinen esine, pieni minigrip-pussi. Sitten vielä toiset pari sataa metriä ja jäljen tekijä löytyi ojasta makaamasta. Maalilla vielä haukkuilmaisut, otin koiran hallintaan, palkkasin ja vasta sitten Ur sai maalimieheltä palkan. Kerrassaan hieno jälkisuoritus Urholta, se meni tarkasti ja motivointuneesti, vaikka oli selvästi samaan aikaan aika väsynyt edellisillan ja -yön touhuista. Pystyin lukemaan hyvin koiraa ja tämä nosti luottamusta mutiaiseen ehkä potenssiin kymmenen! Vitsi, hieno fiilis :)

Iltapäivällä heitettiin vapaalle ja alkoi yhdistyksen pikkujoulujen vietto, joka kesti niinkin hurjiin kellolukemiin, kuin 23.30. Sitten kaikki simahti petiin ja edessä oli täydellisen pitkät yöunet aina aamuyhdeksään asti. Koska kelloja siirrettiin tuona yönä talviaikaan, niin saimme vielä yhden ekstratunnin lisää ja siitäkin olin oikein kiitollinen :)

SUNNUNTAI

Aamupalan jälkeen järjesteltiin maja luovutuskuntoon ja siirryttiin koko porukalla Pankakoskelle varikkoalueelle treenaamaan. Puolet meni ensin halliin ja puolet ympäröivään maastoon. Urholle kaksi valmista maalimiestä 20x50m kokoiseen halliin, en halunnut tietää piiloja. Urho lähti heti viipottamaan hallissa sinne tänne, intoa oli ehkä enemmän kuin keskittymistä. Aika pian se kuitenkin reagoi vasemmassa etukulmassa hajuun ja alkoi haukkua, sillä ei kuitenkaan ollut ihan vielä kunnon havaintoa maalimiehestä. Menin itse lähemmäs ja kehoitin tarkentamaan, Urho huuteli ja haki tarkennuspaikkaa ja tunki itsensä lopulta pikkurakosesta lähemmäs maalimiestä ja sai sitä kautta palkan. Palattiin aloituspaikkaan ja päästin koiran taas etsimään. (Olisin kyllä päästänyt jo aiemmin, mutta Urho on itsepintaisesti sitä mieltä, että aina maalimiehen noston jälkeen pitää olla hallinnassa ja odottaa lähetyskäskyä... ) Jossain vaiheessa Urho reagoi selvästi oikeassa etukulmassa hajuun, muttei saanut tarkennettua, vaan merkkasi muiden koirien tapaan kovasti hallin seinille. Lopulta siltä tuli turhautuessaan jo haukkumistakin, kun se ei yrityksestä huolimatta saanut tarkennettua hajun lähdettä. Mä hoksasin jo siinä vaiheessa, että mm täytyy olla läheisessä roskalaatikossa. Kehuin ja palkkasin koiran reagoinnista, kävimme nopsasti pihalla tuulettamassa nenää ja palasimme halliin samaan paikkaan, välissä muut olivat raottaneet roskiksen aukkoa hiukan suuremmaksi niin koiran olisi helpompi tarkentaa maali. Kovasti Ur taas merkkaili seinille, mutta kevyellä ohjailulla se sai ratkottua pulman ja löysi maalin roskiksesta. Koiran piti osata nousta roskista vasten ja sen suuaukon yläpuolelle saadakseen haju maalista. Vitsi että Urholla raksutti kun se yritti selvittää hommaa. Hyvä treeni tämäkin niin koiralle kuin itselle, koira oppi tarkentamista ja minä puolestani koiran lukemista.

Pihalla otettiin vielä lyhykäinen ilmaisutreeni Urholle ja tsekattiin sen toimintaa kun kuonolla tökkimisestä näyttää tulleen sille tapa. Maalimies sanoi rauhallisen napakasti koiralle "ei" aina kun se koski maalimieheen kuonolla tai tassuilla ja kehui kun se otti sopivan etäisyyden. Varsinainen pulmapala tässä taitaa olla kasvojen hakeminen, eli Urho haluaa haukkua naamalle ja jos naama ei ole näkyvissä, niin se yrittää tökkiä sitä näkyviin. Eli nyt paljon peitettyjä naamoja kera tämän kieltämisen ynnä kehumisen.

Kaikkiaan siis huippuviikonloppu! Mä opin niin paljon mudista ja sen kanssa toimimisesta. Ja ennen kaikkea, Urhon kanssa oli hauskaa tehdä hommia :)

Mudi hälytysvalmiudessa.

>> Lisää kuvia viikonlopulta

Tokottelua - aatteles!

Treenitreffit Päivikin kanssa Joensuussa tuulessa ja tuiskussa, mukana edelleen vain mutiainen. Tuumasin sopivaa lähestymistapaa Urhon kanssa näihin tottisteluihin ja päätin palata vanhaan, eli ei enää suoraan autosta lentoon lähtevää mudia hommiin, vaan alle joku tyynempi aloitus. Mä tykkään kun koira on järkevässä vireessä ja tuntumaltaan sellainen "yhteiskuntakelpoinen". (Tykkään kyllä myös vireestä ja vietistä, mutta yritän malttaa mieleni). Eli Urho ulos ja saman tien kiinni hihnoineen kiinni auton peräkoukkuun. Palkkailin Urhoa rauhallisesta odottamisesta. Sitten vasta, kun koira oli tottunut ajatukseen rauhallisesta odottelusta ja sen saattoi inhimillistäen ajatella ajattelevan, että "ompas tylsää kun täällä ei tapahdu mitään", oli aika ottaa mudi irti ja tarjota sille jotain kivempaa tekemistä MUN kanssa. Toimi! Urho oli ihan että "jee me tehdään sun kanssa kimpassa!!?!!?!" Olipas mukavaa, kuin vanhaan hyvään aikaan kun kaikki koirat härvelsi kentällä ja kuluttivat aikaa juoksentelemalla ympäriinsä todellisuudessa odottaen, että "milloin tulee mun vuoro päästä tekemään juttuja?" Noh, sanotaan samalla että häiriömäärä oli tänään kyllä melko matala. Mutta nyt kun on ajatusta toimintamallista, niin voidaan hakea niitä häiriöitäkin.

Mut ihan oikeesti me tokoteltiin. Urho otti luoksetulon pysäytystä ja kaukokäskyjä, molempia treenimalliin takapalkoilla. Luoksareita läpi-seiso-läpi, muuten ok, mut istumaanjäämisessä alkaa olla puutteita (nousee, ennakoi kutsua tai menee maahan). Pitäis palkata joskus pelkästä paikallaan istumisesta. Kakeissa ekalla pelkkä m-i, tokalla m-i-m-i. Mutiainen muisti :) Vähän elämöi-äänteli ja oli kovin herkillä, mut muuten kiva.

Esineruutu

Piti oikein päättää tehdä esineruutua, kun ei sitä näköjään muuten tehdyksi saa. Siispä metsään ja Terhiltä aiemmin saadut opit yhä käyttöön. Mudi puuhun kiinni yleisöksi ja minä marssimaan ruutua kera esineiden. Vähän vinksale ruutu tuli, 3 esinettä takarajalle ja kaksi reiluun 30 metriin reunoille. Sitten mudi irti, rutiiniesineen viskaisu lähelle, mudi sitä hakemaan sekä tuomaan ja näiden kuvioiden jälkeen varsinaisen ruudun kimppuun. Kaksi ensimmäistä esinettä nousi upeasti, sen jälkeen vähän vaisumpaa työskentelyä, mutta uusintalähetysten (ja "siellä on ESINE, ihan varmasti on ESINE" kehoitusten) kera kaikki viisi esinettä saatiin ylös. Eikä siihen mennyt edes kovinkaan kauaa. Tuonnit ja luovutukset kerrassaan priimoja :D

Lappalaistottis med mudi

Nyt mentiin Varkauteen, tosin mulla kainalossa Oilin sijaan Urho, sillä Oikku tasaa edelleen hormoonejaan Lammilla. Urhon kanssa oli tarkoitus tehdä häiriöharkkaa, hyppyjä ja laukauksia, joita siis tehtiinkin, mutta lisäksi vielä pari paikallamakuuta. Ur oli odotetusti aika pihalla ja häiriöherkkänä. Maa haisi, koiria piti tuijottaa ja kontaktia sai odotella ikuisuuksia - meni siis ihan möllömoodiin kokonaan. Yäk, ei kiva, mut mä sain jotenkin hermoni pysymään kurissa ja olemaan tinttaamatta koiraa pajukkoon. Muut hommat meni mukavasti, mutta häiriöiden kanssa sai jankata jatkuvasti, ihan alkaen siitä, että saisi kytkettyä kontaktin päälle. Urho ei kertakaikkiaan ehtinyt katsomaan minuun kun sen piti keskittyä skannaamaan ympäristöä. Pakotetta mä en haluaisi tähän käyttää, vielä vähemmän houkuttelua. Kyllä sen yhteydenpidon pitäisi tulla sieltä koiran päästä itsestään. Vietinnostolla lukon saa avattua, mutta ei Urho kuitenkaan pidä viettiä niin hirmuisen kestävästi, eikä se kuitenkaan poista sitä pohjalla olevaa epävarmuutta. Kuitenkin niin helposti tulee jotain ja koko homma leviää käsiin - kuten tällä kertaa esim. Martin murina (pojat ovat ottaneet joskus kunnolla yhteen ja Urho näyttää muistavan tällin vielä erinomaisesti). Kylläpä tuli Oilia ikävä siinä Urhoa paikallamakuuseen säätäessä kun se oli sitä mieltä, että ei jumalauta tää ei ole luotettavaa touhua. Mistä mä saisin nykäistyä itsestäni sen virran ja päättäväisyyden, että totuttaisin Urhon uudelleen sietämään kaikenlaista (erityisesti uros-) häiriötä!?

Jälki

Nyt on reissattu! Viinijärvi-Posio-Viinijärvi-Lammi-Helsinki-Espanja-Helsinki-Lammi-Viinijärvi. Ensin rospuuttovaellus Riisitunturin kansallispuistossa ja sitten löhöloma Espanjan aurinkorannikolla, ensinmainitulle reissulle Urho pääsi mukaan, jälkimmäiselle ei kumpikaan karvakorvista, vaan olivat molemmat vanhemmillani hoidossa. Oili tempaisi viikon päätteeksi vielä juoksutkin päällensä (allensa), joten otimme Lammilta mukaamme vain päässilmäisen mudin ja lapinporokoira jäi tasaamaan hormoonitoimintaansa Lammille. Pari päivää kesti Urholla palautua höyryistä ynnä yleisestä laumahäslingistä ja maisemanvaihdoista, jäljellä se oli vielä aika pihalla.

Tein Urholle n.300m pitkän jäljen, joka sai vanheta vesisateessa 2h ja pääsimme ajamaan sitä vasta pimeällä. Otin vähän liian pitkän janan, joka sitten meni ketuiksi ja tuli sanomista ja koko lähtöfiilis jäljelle oli huono. No noh, liikkeelle päästiin, pari ekaa purkkia nousi jees. Sitten kulmassa ihmettelyä ja kaukaisuuteen piipittämistä ("Missä Oili on?" oli Urho kysyvinään). Liikkeelle päästyä ok, välillä taas jotain haaveilua. Ja sitten tienylitys ihan tohlona, mudi ei edes yrittänyt vaan lähti pokkana tepastelemaan tietä pitkin autolle päin. Voe.. Olin hiljaa ja vein mudin tien toiselle puolelle nostamaan jälkeä uudelleen. Nosti perhana, vaikka ei se paljon siltä näyttänyt. Loppupurkilla ilmaisu, imaisi pari namia ja tuumasi että eiköhän mennä - "niin, missäs se Oili muuten on?"

Haut

Oilille 2x2 maalimiestä; 1., 2., 4. haamuina ja 3. valmis. Ihan jees, kolmosella teki piikkipiston ja tuli pois - omituista. Lähetin uudestaan pari metriä edempää ja sitten ok.

Urholle kuvitteellinen 50x100m alue, jossa yksi maalimies. Partioiden liikkeelle, ilmavirta toi kivasti hajuja ja Ur reagoikin pian hajuun ja lähti vimmatusti paikantamaan. Maalilla 30 haukkua, joiden välissä oli tökkinyt maalimiestä päähän. Jepsutijee.

Jälkiä taas

Pasi teki Urholle ja mä Oilille, molemmat n.300-500m pituiset kiemurtelut muuten ihan mukavassa maastossa, mutta sammaleen alla oli kivimukkelikkoja, joten liinan päässä sai tarkkaan katsoa askeleille paikat ettei nilkka muljahda. Yhdellä Oilin esineellä se katsominen unohtui ja kesken koiran kehunnan tipahdin yhtäkkiä puolimetriä alaspäin. Hassu tunne kun maailma samaan aikaan nytkähtää puolimetriä puolestaan ylöspäin. Oili katsoi mua vähän kieroon ja jatkoi esinetouhotustaan. Ikää jäljille kertyi Oilille 1,5h ja Urholle 2h, enemmänkin olisi saanut kertyä, mutta piti kiirehtiä saunaan. Oilin jälki oli selkeämmin normaalikulmainen, mutta Urholla sienestäjän epämääräistä haahuilua, jossa mentiin milloin minnekin ja kiemurreltiin aika tavalla - kaikkia ihania epäloogisuuksia joita vain ei-koiraharrastaja pystyy tekemään :D Mut hyvä jälki kuitenkin, juuri sellainen jossa piti ihan oikeasti luottaa koiraan.

Oikku ajoi siis eka. Hyvä nosto, siellä täällä jäljellä olleet namit tarkensi ja rauhoitti kivasti, niitä täytyy kyllä jatkossakin pitää Oilin jäljillä vähän mukana. Filmipurkkeja Oili näyttää mielellään viskovan ilmaan.

Sitten Urho, joka nosti jäljen tosi hienosti, eikä loppujäljessäkään mitään moittimista. Kaikenlaiset kiemurat ja koukerot se selvitteli itsenäisesti, sekä merkkaili ne paikat, josta Pasi oli jäänyt noukkimaan sieniä. Parissa kohtaa vedin sen vahingossa pois jäljeltä, kun kuulin Pasin sanovan, ettei jälki mene sinne, vaikka P nimenomaan sanoi, että sinne se jälki menee. Voi vee. Herkästi Urhon saa kyllä pois jäljeltä ihan vain sillä että mä en lähde sen mukaan. Eli, yksinkertaisesti, luottoa mudille!