Jälki, tottis ja rauniot

Oilin kanssa hypättiin Leenan kyytiin ja kurvattiin Pärnävaaralle treenaamaan. Ensimmäiseksi tehtiin jäljet ja ajettiinkin ne heti perään kun kovaa oli sekä osittain jäljen alusta ja ilmassa tuivertava tuuli. Oili pääsi ajamaan oman jälkensä (n. 200m) ihan tuoreeltaan ja se meni parin kepin ohitusta lukuunottamatta tosi kivasti. Erityisesti jäljen nosto oli varmuudessaan kiva nähdä. Jälki nousi tieuralta, kulki palanmatkaa metsässä, laskeutui sitten tiepohjalle ja meni jossain kohden myös soravallia pitkin.

Tottiskentällä näytettiin ensin eteenmenopalkan vienti. Sitten seuraamisen käännösten (erit. vas ja täys) hinkkaamista ottamalla aina käännöksen jälkeen askel taaksepäin. Onnistumisprosentti oli jotain reilusti alle 50.. Pk-esteitä molempia ensin edestakaisina avustajan kanssa. Hyppynouto kerran, meni hienosti :) Ottaa, ja saakin ottaa kosketuksen. Eteenmenossa lukitsi jotain oikealla ja tokihan se sinne lähtikin ekalla lähetyksellä. Kutsuin pois, osoitin uusintavirittelyssä korostetusti vasemmalle ja sitten tuli jotakuinkin riittävän suora eteneminen kentänlaitaan palkkapurkille.

---

Illansuussa hain Urhon kotiin Helsingin reissulta ja suunnattiin suorilta treeneihin. Vaan eipä paljon näyttänyt Urhoa meno ihmetyttävän, kivasti teki raunioilla omat hommansa. Otin neljä valmista umpipiiloa. Lähdin kiertämään aluetta ja siinä ne kaikki nousi mutiaisen nenän ja ilmaisun voimin. Hajun saadessaan se haukahteli muutamia kertoja, mutta etsi sitten vahvimman hajulähteen ja jäi paukuttamaan varsinaista ilmaisua. Hyvin selkeitä merkkauksia ja ilmaisuja - kiva oli tehdä Urhon kanssa hommia.

Niiden astutushommien saldo jäi yhteen ja nyt jäämme odottelemaan, että putkahtaako marraskuussa maailmaan lisää mudinpoikasia :)

Porokoiratokot

Suuntatreeniä kera merkin, mutta sitten siitä meinasikin tulla merkkitreeniä. Mulla oli asettaa merkiksi vain joko reppu tai vesipullo. Reppua Oili mätki ja vesipulloa yritti tuoda, "kierrä" kehoitus ei sille merkinnyt mitään samansisältöistä kuin mulle. Hinkattiin ensin aika paljon (liikaa) merkkiä ja sitten pari otosta suuntia. Oikealla ja vasemmalla molemmilla suunnilla avustajat palkkaamassa. Pitkähkö käskytetty seuraaminen, tutut hyvät jutut (into, kontakti) ja huonot jutut (liian edessä, käännöksissä liikaa eloa, ääntely). Avo-hypyssä istuminen hukassa. Useampi toisto pelkkää istumista. Leikkimistä jossain välissä minun ja vaihteeksi myös jonkun muunkin kanssa, leikkitäti oli oikein fiilareissa. Nouto kertaa kaksi, ekalla tuli väkisin vinoon. Lopuksi paikallamakuu Raikun kanssa, nyt oli hyvä paine ja koira hiljaa. Jänis meinasi pomppia koirien luo, mutta korjasi ajoissa kurssinsa.

Mudiosuus: Helsingissä oli astuteltu onnistuneesti :)

Haku(NAM!-atata)

Etukulmissa haamut, pyöräytin hetkeksi koiran toisaalle ja sillä aikaa oikeanpuolimmainen mm tuli pois. Eka vasemmalta maalimies (1). Oikealle kulmaan siis tyhjä, siitä yli uudelleen vasemmalle ja toinen mm (2). Välissä oikealle taas pujahti maalimies (3) ja sinne piti ottaa yliheitto mut unohdin. Oikealta palatessa jätin sitten koiran istumaan ja siitä yliheitto. Teki sikahienon piston ja vielä toisenkin aivan yhtä upean, muttei vaan saanut hajua keskelle pistolaatikkoa jäävästä. Niin, mitä hienoa on hienoissa pistoissa, jos maalimies ei nouse? Kolmannella lähetyksellä viimein nousi (4). Oikealle vielä suoran piston päähän valmis maalimies (5), jolle täydet ilmaisut. Muille ilmaisut muutamia haukkuja.

Erittäin kivasti teki Oikku hommia ja minäkin tajusin olla vääntämättä liikaa lähetysasentojen kanssa.

Jälki

Sunnuntaina yritin tehdä perjantaiselle paikkausjäljen. Hyvin (huom. ei erinomaisesti ;)) meni niin pitkään, kunnes kiire alkoi painaa kantapäitä ja jouduin vaatimaan koiralta toimintaa haaveilun sijaan. Sain paineistettua Urhon todella tehokkaasti.. Perhana. Taas reilu 500m jälki, jolla ikää 3h. Kuusi keppiä. Urho meni to-del-la hitaasti, selvästi perjantain kokemukset painoi sen itseluottamusta. Olen tottunut aika reippaaseen menoon, joten huomasin useasti, että liina tuppasi jäämään välissämme löysälle ja olin kävelemässä koiran yli kun se vasta tarkkoi jälkeä. Sekin tietysti haittasi Urhon jäljestämistä. Kepit nousi ihan hienosti, paria se ei olisi jaksanut tarkentaa loppuun asti. Haaveilupätkiä siellä kyllä tuli, kehoitin niissä koiraa jatkamaan. Vaan sitten kun jälki kulki kohti paikkaa, jossa auto oli, mudi alkoi haaveilla ihan tosissaan. Seisoi auton suuntaan (jonne kuitenkin se 200m matkaa) ja piippasi. Tässä olisi tietysti pitänyt seistä hiljaa kannoillaan vaikka iltaan asti, kunhan koira itse tajuaa jatkaa jäljestystä, mutta koska meillä oli jo vähän kiire toiseen paikkaan, niin en malttanut olla kertomatta koiralle selväsanaisesti, että mitä tänne oltiin tultu tekemään. Ei hyvä. Loppu oli tervanjuontia, molemmille. Ei oikein toiminut paikkausjälkenä tämäkään, vaikka huomattavasti parempia hetkiä oli tällä jäljellä monin paikoin kuin perjantaisella.

Noh. Se kiire oli viemään Urhoa Juhalle, joka nappasi mudin mukaansa Helsinkiin Murua treffaamaan . Toivotaan, että nyt tulisi niitä murho-pikkumutiais-kusiaisia.

Perjantaipekot

Oilille halusin jotain peruspekoilua, joka vahvistaisi luottoa koiraan - ja sellaista saatiinkin :) Kaksi ihmistä hävisi n.500x100m alueelle. Kunhan olin eka sählännyt kartanluvun kanssa ja päästiin viimein oikealle alueelle, koira lipesi käsistä aika nopeasti. Sitten kuului kaukaa muutama haukku ja koira palasi takaisin. Ehdin toki manata, että tämäkin vielä, nyt koira jättää jo maalimiehiä... Pyynnöstä Oi viipotti takaisin tulosuuntaansa ja aloitti paljon pontevamman haukun keskellä metsää. Melkein loppuun asti luulin, että siinä on maalimies, mutta ei - musta sukkahan se siinä lepäsi kankaalla. Palkkasin koiran, kytkin liinan, otin pari askelta taaksepäin ja annoin koiralle jäljestys-kehoituksen. Ja sit mentiin vauhdikkaasti 300m jälkeä, nostettiin välistä vielä yksi hanska ja periltä löytyi jäljen tekijä. Toinen hlö oli vielä kateissa ja palattiin alueen laitaa kohti aloituspistettä. Puolivälissä koira sai hajun, puikkasi hiekkakuopan reunalle ja ilmaisi sieltä maalimiehen. Hieno juttu, perushuttu toimii :) Ohjaajalle vaan vähän lisää kartanlukutaitoa, se alun häsläys tuli nimittäin jostain ihan käsittämättömästä aivopierusta. Ja sitten irti kaikista "säänöistä". Koira nimittäin kävi ihan aluksi siellä silloin vielä "vääräksi" luulemallani alueella kieppumassa ja reagoimassa tosi vahvasti johonkin. Kutsuin pois ja jatkoimme "oikealle" eli oikeasti ihan väärälle alueelle, unohtaen samalla tyystin sen reagoinnin. (Mitään viestintää tässä harkassa ei harrastettu, joten ei sinänsä tullut tarvetta ilmoitella mistään minnekään, mutta olisihan se fiksua painaa omaan mieleen) Tovin päästä, kun sitten tulimme sille oikeasti oikealle alueelle, olisin voinut käyttää hyväksi sitä tietoa, jonka koira kertoi alueesta jo ihan alkuun, mutta ei. Aloitin nollasta ja sinne aloituskulmaan jäi pätkä jälkeä esineineen. Onneksi koira sentään nykäisi jäljen ylös hiukan etäämmältä.

Urholle olin käynyt ennen treenejä tekemässä reilu 500m jäljen, se oli ajamisen aikaan 3h ja saanut hiukan sadetta päälleen. Oli vieläpä pimeää, joten luotin kyllä koiraan ihan mukavasti hyvien olosuhteiden ja sen tiedon turvin, että koirat yleensä ajaa paremmin jälkeä pimeässä. Ja pee askat! Urho teki ensireaktion jälkeen ihan jees ja HETI perään se sai vainun todennäköisesti jäniksestä ja alkoi kaahottaa sinne tänne.......!!%#&€! Koko jälki meni epämääräisenä sinkoiluna, jotenkin huterasti se vei aina oikeaan suuntaan, todennäköisesti hajuputkeen välillä törmäten, pääsasiassa kuitenkin eläintenhaju nokkaansa ohjaten. Välillä oltiin ihan pihalla, enhän itsekään pystynyt enää pimeässä muistamaan missä jälki meni. Ohjailin koiraa suunnilleen sinne, missä tiesin jäljen about olevan ja kas, sitten Urho nuuskailikin maasta yhden esineen ylös. Hienoa! Vaan taas jäljen nostossa esineeltä massiivisia ongelmia. Sitten tuli ainoa pätkä kelvollista jäljestystä (n.200m), jonka jälkeen koira taas alkoi sinkoilla eläinhajuilla. Ja mulla mennä totaalisesti hermo.. Yllättävän hyvin Urho vastasi vaatimuksiini jäljestämisestä, eikä lyönyt hanskoja tiskiin. Ennen loppuesinettä oltiin taas välissä ihan pihalla, eikä koira todellakaan jäljestänyt kunnolla. Erinomaisen paska maku homman jälkeen suussa sekä mulla, että Urholla.

Pelastuskoirien joukkuekatselmus 16-18.9.2011 Helsinki

Ja me otettiin sieltä perskutarallaa hopeaa!! Ja brassailtiin telkkarissakin (tai siis Oili vähän tepsutti raunioilla Martin ja Topin kanssa, sekä Lea vastaili toimittajan kysymyksiin erinomaisen selkeästi). Tapahtuma oli todella hieno kokemus ja antoi monta hyvää tilaisuutta oppia itsestä ja koirasta. Joukkueemme oli rento ja osaava, siinä oli mukava olla mukana.

Koska tämä oli itselle ensimmäinen katselmuskokemus (ylipäätään minkään liiton alaisuudessa), en osaa verrata sitä muihin. Monipuolisia tehtäviä viikonloppuun oli kuitenkin saatu mahtumaan, joista osassa koiralla ei varsinaisesti ollut edes roolia. Tehtävien taustoilla oli erilaisia painotuksia, oli ryhmänjohtajarastia, ea-rasti, tehtäviä jossa tarkkailtiin miten ohjaajat osaavat hallita hermonsa käskyttäessää koiria ns. puolimahdottoman tehtävän edessä. Toki mukana oli myös selkeitä etsintätehtäviä, joissa koirat tekivät nenätyön. Oili ei toiminut näissä omalla tasollaan, vaan onneksi joukkueesta löytyi kaksi upeaa koiraa, flätit Martti ja Topi, jotka tekivät työtä rutiinilla. Minä saatoin kyllä olla aika rasittava toistellessani samaa "tajuuttehan te, että mä tajuun, että tää meni nyt huonosti" eri sanakääntein :D Sori joukkuetoverit! Kovuutta saisi siis omasta päästä löytyä vähän lisää, jotta epäonnistumiset tulisi nopeammin kuitatuksi ja unohdetuksi. Niiden veivaamisesta ei seuraavassa hetkessä ole enää mitään hyötyä.

Erityisen nautittavaa joukkueessamme olivat sosiaaliset koirat, jotka pystyivät työskentelemään yhtäaikaa esim. pihapiiri- ja raunioetsinnässä. Sitä oli sikasiistiä esitellä tuomareille. Koirien kanssa oli myös helppo liikkua kaupugilla ja julkisissa liikennevälineissä, joilla pääasiassa liikuimme paikasta toiseen perjantaina ja lauantaina.

Yksi erityispiirre tehtävistä jäi mieleni: ne olivat todella hektisiä. Tilanne tuli yhtäkkiä PAM! ja vaati täyttä toimintaa. Käytettävissä oleva aika oli usein jotain viidestä viiteentoista minuuttiin. Aikaa ei ollut mihinkään nykertelyyn ja tarkisteluun, vaan tehtävä piti suorittaa ripeästi koiraan luottaen. Erittäin haastavaa itselleni! Tilanne on toki kaukana todellisuudesta, mutta sitäkin parempaa harjoitusta koiranlukuun ja luottamuksen syväntämiseen. Oma paha tapani on myös jäädä nykertämään jotain, kun en luota koiran toimintaan. Samalla koira ei selvästi luota minuun, vaan alkaa myös nykertää jotain yhtä epäolennaista.. Mä kaipaan siis ehdottomasti jotain tiukasti aikataulutettua treeniä ja muutekin harjoitusta otsikolla "tehokas toiminta".

Tässä vielä sekalaisia kuvia katselmuksesta eri kuvaajien räpsimänä:

Virallinen joukkuekuva
(Kuvaaja: Eeva Oinonen)

Kaikki osallistuvat joukkueet avajaisissa
(Kuvaaja: Eeva Oinonen)

Martti ilmaisee Lapinlahden sairaalan rakennusrastilla
(Kuvaaja: Eeva Oinonen)

Joukkueemme odottamassa puistorastin tehtävänantoa
(Kuvaaja: Mirja Lauronen)

Joukkue valmiina hommiin
(Kuva: Sonja Bärlund)

Oilin kanssa henkilöryhmässä
(Kuvaaja: Mirja Lauronen)

Oili kettisesteillä
(Kuva: Sonja Bärlund)

Oili kettiksessä
(Kuvaaja: Sonja Bärlund)

Palkitut: 1. Tassut (Salo), 2. Popeko (Joensuu), 3. Hepeko (Helsinki)
(Kuvaaja: Sonja Bärlund)

'

Ja tässä vielä ne Nelosen uutis- ja videoklipit:

Viikon varrelta

Viikonloppu 10-11.9. meni ryhmänjohtaja-kurssilla. Kiva kurssi!

Maanantaina 12.9. ei taidettu tehdä mittään.

Tiistaina 13.9. treenattiin joukkueporukalla rakennusetsintää Lieksassa ja tehtiin myös jälkiä rakennuksen pihapiiriin. Raksahommat meni kai ok:sti, mutta jäljellä tuttua takkua.. eikä esineitä olisi Oili halunnut ilmaista laisinkaan. Ryökäle!

Keskiviikkona 14.9. käytiin kotijengillä metsässä sienestämässä ja marjastamassa. Ja pitihän sitä toki joku treenijuttu koirille saada, eli jälkiä. Mä heiluin metsälenkin ajan kompassin kanssa, piti saada jotain varmuutta itselle suunnistukseen. Oilin lyhyellä jäljellä tajusin taas sen, että epävarmoissa paikoissa kannattaa vetää liinaa lyhyemmälle ja "pakottaa" se siten tarkempaan työskentelyyn. Ei fiksuin tapa korjata puutteita, mutta jotain kummaa perää siinä on. Urhon jäljellä taas näki hyvin, kuinka se törmäilee pitkin hajuputkea tuoreella jäljellä (oli 1,5h). Esinemotskari puolestaan hyvä :)

Torstaina 15.9. piti vielä kurvata raunioille kettistottistelemaan. Vahvistin Oilille pöytiä ja käytiin läpi siellä olevia muitakin kettiksia. Ilmeisesti sen verran jännitys vaivaa, että tajusin nyt kotona unohtaneeni ottaa kokonaan putken ja peremmällä metässä olevan rakennelmahässäkän, jossa olisi saanut hyvää ohjausharkkaa. Sen sijaan käpsittiin vähän peltilevyillä, jotka oli Oin mielestä aika kamalia. Lopulta tukeuduin pakkoon, vaikka se naksukin olisi löytynyt kädestä ja sillä saanyt paljon paremman lopputuloksen paljon nopeammin.

Minna oli ystävällisesti tehnyt Urholle jäljen, yli 500m, 7 keppiä, perushuttua. Käskyttä lyhyeen nostoon, epävarma nosto ja pian eka keppi. Naksautin kaikista kepeistä. Heti perään pyrki tielle, jonne jälki ei mennyt. Hirveän kaksijakoista jäljestämistä, välillä tosi hyviä pätkiä, mutta paljon epävarmoja kohtia ja luovuttamisia. Seilasi pitkin hajuvanan reunoja. Loppua kohti paransi menoaan, paitsi sitten kun tuli lampi, joka oli tosi vaikea ohittaa - Urho olisi ehdottomasti halunnut mennä uimaan. Ja pari metriä jäljen sivussa ollut jänisenraato aiheutti myös päänvaivaa, sitä olisi ollut tosi kiva jäädä mutustamaan. Yksi keppi jäi nostamatta. Minnalta tuli hyviä vinkkejä ja yhdessä tuumattiin, että nyt motivaation kimppuun. Jäljen pitäisi olla itsessään koiralle paljon himottavampi.

Sekalaista Onttolassa

Joukkuepoppoolle saatiin taas vallan erinomaista harkkaa. Ekana tottiksia (seuraamisia, jääviä, luoksari, nouto, paikallamakuita) ja kettiksistä pöytiä. Tottiksissa paransi loppua kohden, alkuun koko koira oli vähän ulapalla, ja jäävissä paljon vikaa. Paikkamakuut oukei. Noutoesineeksi valitsin pillimehutölkin, joka lysähti heitossa. Oili herkkäsuu ei millään saanut otetta mehusta ja yritti kaikkensa välttääkseen noudon - raapi mehusta pillinkin irti. Lea sitten jeesasi sille mehun suuhun ja Oi pääsi tekemään tuonnin. Uusittiin vielä ja sitten sinnikkään yrityksen kanssa Oi sai viimein itse mehutölkistä otteen ja sai kiikutettua esineen mulle. Ehkä se nahkahanska olisi sittenkin ollut helpompi.. Pöydistä Oililla ei tietysti mitään hajua, kun ei olla koskaan treenattukaan. Pari ottoa niistä, reiluilla avuilla molemmat kerrat.

Maastotehtäväksi tuli tienvarsitarkistus. Alkuun jumitettiin nykertämään ihan liian hitaasti ja jotain jälkiäkin oli nousevinaan. Yksi marjasankokin löytyi tien vierestä, mutta ei jäljennostoa siitä. Vähän sangon jälkeen nousi selvästi jälki ja sitä seurasi pian esine. Sitten jäljestettiin, mentiin harhoille, nostettiin oikea jälki uudelleen, mentiin harhoille, nostettiin oikea jälki uudelleen, mentiin harhoille... Noin miljoona kertaa. Matkalta nousi vielä kampa ja jälki päättyi pääkallopehmolelulle, joka ilmineerasi kuollutta kadonnutta. Kovasti nopeaan oli kadonnut kahdessa tunnissa maatunut... Yksi esine jäi matkan varrelle, jonnekin jossa Oili teki yhden monista koukkauksistaan jäljellä. Jäljen alkupätkä meni perusmettässä ja se meni jees, mutta kovemmalla hiekkaisella/kivisellä alustalla takkusi niin maan prkleesti. No, jos taas jotain hyvää, niin hyvin se jaksoi nostella jälkeä aina uudelleen ja hyvin mä jaksoin olla tuskastumatta ihan totaalisesti.

Urtsi kävi pikaisesti tarkkomassa raunioiden roskisrivistä maalimiehen kaksi kertaa. Tai oikeastaan kolme, mutta eka kerta oli ihan huti, koska mutiaisella oli kakkoshätä ja eikä se pystynyt keskittymään ollenkaan. Suolentyhjennyksen jälkeen Ur merkkasi ja ilmoitti oikeat roskikset helpon oloisesti. Lopuksi vielä kentällä hitusen tottista ja kettisesteitä (tikapuut, silta, putki).

Tottikset + jäljet

Tehokas ilta Leenan kanssa Joensuun länsipuolella. Ensin käytiin tekemässä jäljet, sitten tottikset Pärnällä ja lopuksi käytiin ajamassa jäljet.

Tottiskentällä pojat (Urho ja Raiku) aloittivat yhteisellä ilmoittautumisharkalla. Siitä Raiku liikkeisiin ja Urho paikallamakuuseen. Sitten toisinpäin. Muut Urholta hyvin, mutta suora seuraaminen oli levotonta, lähinnä kontakti katkeili, paikkansa piti kuitenkin koko ajan. Jäävien valmistelevissa taas oikein hyvää seuraamista. Kuljenkohan mä itse perusseuraamisessa jotenkin liian "huolettomasti"? Hyppyä parit agityyliin ees-taas, yksi kosketus, kolme leiskaa, joista viimeinen ihan super kunnon ilmavaralla! Kyl se pystyy kun vaan saadaan homma kohdalleen. A-estettä myös ees-taas avustajan kera. Urholla oikein kiva asenne molemmilla telineillä. Eteenmeno meni sitten läskiksi, ensin koiran osalta ja lopulta omaltakin osalta. Sählättiin kunnolla..

Oili eka paikallamakuuseen ja Aihki teki samalla omat kymppitottikset (Aihki täytti juuri kunnioitettavat 10v!). Sekalaisia seuraamisia ja jotain jääviä siinä välissä myös Aihkin kanssa. Hyppyä ees-taas ja A-estettä myös. Oili oli aivan töhönä.

Jälkimetsässä Leenan tekemä 2h ikäinen 200m pätkä Urholle ja niin vaikeaa, niin vaikeaa oli se.. Alueella oli varmasti ulkoilutettu useampia koiria ja mutiainen oli moisesta ihan sekaisin. Lähtöfiilis muutenkin ihan väärä. Jotain pätkiä se ajoi hyvin, mutta pääosin huonosti. Keppeihin reagointia sai odotella pitkät tovit, ihan kuin mudi ei olisi edes tajunnut, että sillä on nenä. Kun lopulta reagoi, niin sitten toi kepit nätisti käteen asti.

Oilin jäljen tein itse ja se ajeltiin pimeähämärässä. Ensin kuljettiin vähän tyhjää tienvartta pohjalle. Jäljen metsäosuus meni ok ja alun metsätiepätkäkin meni ihan hyvin. Ajoi tiellä kuitenkin niin epävarmasti, että piti pikkuesineen kohta osoittaa selkeästi että "tarkasti". Yritti siinä tyrkkiä metsäänkin, eli harhoja siellä varmasti oli. Jälki jatkui T-risteyksestä suoraan yli hakkuuaukolle, se meni ihan hyvin, mutta sitten taas meni mutka pitkäksi ja jäljen kulku hukkui hetkeksi. Loppuesineelle tultiin ihan ok. Eli eli... erilaisia pintoja ja pinnan vaihteluita - aina vaan!

Haku

Oilille suoran piston treeniä ja vähän tyhjääkin. Kaikki mm:t takarajalla, tosin alue oli tänään vain sen 50m syvä. Kaikki nostettavat maalimiehet myös löytyi suoraan edestä, paitsi viimeinen, jossa tuli vähän laatikkoa pistoon. Etukulmiin haamut, ekan nosto vasemmalta, toinen oikealta. Molemmista poislähtiessä mielikuvat, joista vasen tuli pois kun koira noukki oikeaa etukulmaa. Sitten vasemmalle tyhjä, josta kunnon kehut ja palkka multa. Olen jälkikäteen tajunnut, että mä en koskaan palkkaa siitä tahallisista tai tahattomista tyhjistä. Oikealta nosto suoraan edestä. Seuraavaksi haamut molemmilta puolilta ja viimeisenä valmis vasemmalla takakulmassa. Kaikki meni ihan jees, paitsi puolivälin oikeanpuoleista haamua lähti hakemaan jostain huitsun nevadasta. Luulin jo välissä, että mm ei ottanutkaan haukkuja ja käppäilin piilolle päin, kunnes näin, että mm kuikuilee ihan yhtälailla piilosta, että missäs se koira oikein onkaan. Hetkenpäästä Oi pyyhältää jostain alueen alkupään suunnalta takaisin ja kutsuin sen luo uuteen lähetykseen, josta muuten lähti aika kivasti lentävällä lähdöllä jatkamaan. Pitääkin muistaa käyttää sitä enemmän, eikä aina tyssäytystä sivulle, joka ei Oililla toimi kovin hyvin.

Urholla kosketusalustaa. Alkuun tuli paljon huutojumia kun maalimies ei vaan millään ehtinyt mudin vauhtiin, varsinkaan kun hukkasin oman naksuni ja mm joutui pelaamaan pelkällä sanallisella "naksulla". Ymmärrän kyllä hyvin, Urho ei ole helpoin tyyppi kokeilla ekaa kertaan naksusysteemiä. Toisen vähän naksuttelukokeneemman moken (jolla myös oma naksutin) kanssa saatiin hyviä toistoja. Loppuun jopa lähetys vähän kauempaa (no, vain alle 10m päästä vielä sekin) ja mudi meni silti suoraan alustalle.