Oijoijoi, minne katosi lokakuu? Treenirintamalla oli vähän masentavaa, ei oikein mitään kivoja onnistumisen kokemuksia. Siksi kai tämänkin päivittäminen jäi. Oili ajoi kyllä jotkut jäljet ihan kivasti, oli yksi yönylijälki, yksi multapeltojälki ja yksi nyt ihan lähiaikoina tehty tienvarsijälki. Niihin pitää vaan itselle saada ajatus kirkkaaksi ja keskittyminen kympille. Mun pitää ihan oikeasti tarkkailla tuota koiraa ja seurata että milloin se ajaa ja milloin se ei aja. Vaatia oikeaa tekemistapaa, mutta lempeästi.
Urho taas... täräytti sitten alaselkänsä kuun puolivälissä ja joutui lepokuurille. Juoksi pallon perään ja tuli uikuttaen luo. En saanut tilanteessa paikannettua kipua ja koira kaahasi normaaliin tapaa loppulenkin ns. päässilmänä. Saman päivän iltana vingahteli mennessään makuulle ja noustessaan makuulta, erit. jälkimmäistä. Seuraavana päivänä vielä vingahteli nousuissa ja yrittäessään hypätä sohvalle. Ei venytellyt takapäätä. Kolmantena päivänä ei enää vingahdellut, mutta oli vielä kotioloissa hiukan jäykän näköinen. Eläinlääkärissä hyppi ilmaan ja pyöri ympyrää samalla kun minä yritin vakuuttavasti kuvailla, kuinka "tämän koiran selkä on kipeä". Selästä napattiin kolme kuvaa, ei huomautettavaa kuvissa. Kipulääkkeet+lihasrelaksantti+lepokuuri 3 viikkoa. Kahden viikon lenkittämättömyyden ja etenkin treenaamattomuuden jälkeen mudi alkoi nähdä pikku-ukkoja nurkissa, syöksyili sinne tänne kuin hiiren perässä. Samaan aikaan porokoira makasi tyynenä sohvalla, joten oikeasti hiirtä ei ollut olemassakaan. Tänään Ur sai osaavat fyssarin kädet turkkiinsa ja lenkkeilylupa irtosi. Vasemman lonkan puolella ja hännäntyvessä sillä juili joku, mutta ei hirmuisen pahasti. Nyt siis hiljalleen liikuntaa - PARASTA! huutaa Urho.
Urhon syyskuun deitillä Murulla oli kuulemma ainakin kuusi mutiaisenpoikasta kyydissä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti