sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Popekon jälkileiri 15-17.6.

Kouluttajana Keijo Rautanen. Keskityin treeneihin vain Oilin kanssa, mudi hengasi huutojoukoissa. Pe-illan se jaksoikin huutaa, mutta sitten terä taittui ja mudi malttoi pitää suunsa pääosin kiinni.

PERJANTAI

Jälki1 
Jälkitarha (harhaharjoitus) pellolla. Omatekemä n.50m. Nameja (frolic) sinne tänne, vahvistaen omalla jäljellä pysymistä suhteessa harhoihin. Oi keskitty hyvin, tykkäsi kovin kun oli pitkästä aikaa ruokaa jäljellä. Oli kiinnostunut harhoista, olisi ehkä valinnutkin yhden jos olisin antanut. Palasi kuitenkin omalla jäljelle ja sai siitä vahvistuksen namien muodossa.

LAUANTAI

Jälki2 
Tiepohjajälki, vieraan tekemä alle 100m. Lihapullaa joka 3.askeleella. Oili taas ihan fiilareissa lihapullasta, keskittyi hyvin.

Jälki3 
Tiepohjalla, kuten edellinen mutta nyt mukana saman ikäinen harha. Hyvin taas, reagoi jälkeen mutta pysyi omalla.

Jälki4 
Jälkitarha pellolla, edelleen ruokaa mukana. Jälki jatkui pellolta 10m metsään. Ei moittimista.

SUNNUNTAI

Jälki5 
Yönylijälki, vieraan tekemä n.300m, 4 esinettä. Yön aikana satoi runsaasti, joten jäljessä varsin vähän hajua. Reagoi kyllä jälkeen, mutta nostossa todella paljon hankaluuksia ja hankaluudet jatkui läpi jäljen. Vasta viimeinen pätkä, eli jatko 3 esineeltä meni hyvin, siinä Oi pääsi jälkeen kiinni. Muuten jälki meni pitkälti "närppimällä" ja esineiden hajua paikantamalla (haisivat enemmän kuin jälki).

Jälki6 
Jälkitarha, kuten edelliset. Selvästi jo väsymystä ilmassa, mutta tottahan Oili lihapullat halusi käydä syömässä. Reagoi harhoihin, mutta pysytteli omalla jäljellä.

Summa summarum: erinomainen leiri! Tässä sekaisin sekä kouluttajan, että omia ajatuksia. Oilille täytyy vahvistaa motivaatiota jälkeen ja palata siihen aikaisempaan ajatukseen jäljen nostojen vahvistamisesta. Kovan pinnan harjoitukset tuo jälkitarkkuutta. Kaikki harhatreeni yms. on erittäin tarpeellista myös, mutta etsintöjen kannalta kaikkein oleellisinta on itse motivaatio merkata ja nostaa jälki. Pelto- ja tiepohjaharjoitukset menivät todella hyvin ja niissä kuulemma näkyi, että koiran pohjakoulutus on tehty hyvin. Tämä oli ällistyttävää kuulla! Olen ollut itse täysin päinvastaisessa käsityksessä ja olen aika vahvasti edelleenkin.. Siksikin oli tosi hyvä, että teimme välissä yhden yönyliharjoituksen, jotta niitä ongelmiakin saatiin esiin. Toki juuri tuo jälki oli tosiaan erityisen haastava sateiden jäljiltä, mutta hyvin se kertoi silti koirasta. Oili ei ole koira, jolla lähdetään ajamaan ns. kuumaa jälkeä, siihen on sopivampia koiria. Vaan ne jäljet on kuitenkin saatava ylös. 8-vuotiaalla koiralla ei tietenkään tehdä enää ihmeitä ja muutenkin liikuskellaan ihan koiran kapasiteetin rajoilla. Vaan ihan mukavan pitkälle on näillä palikoilla tultu ja vielä jaksetaan touhuilla :) Ainiin, loppukaneettina: "Sun täytyy oppia luottamaan siihen koiraan ennenkuin se kuolee". Jep jep!

1 kommentti: