perjantai 24. elokuuta 2012

Tottis

Urholla seuraamista, pitkä suora. N.30 askeleessa edelleen alkaa putoilla, se pitäisi saada kaiveltua pois ts. venytettyä kummaria. Jäävät jätettiin pois, eli sitten suoraa noutoihin. Tasamaalla hukkasi kapulan, mutta kunhan löysi niin lähti ripeään palautukseen. Kaikista noudoista suorapalkka (l. palloon ilman luovutusta), näyttää sopivan Urholle kun sillä on muuten luovutus ihan vahva. Tällä tyylillä saa vauhdin pidettyä hyvänä. Hypyssä yritti ekalla palatessa kiertää, toistolla hyppäsi. A-estellä kiipesi molemmat suunnat, kai (hittoakonäitä enää muistaa parin päivän päästä? :D ). Eteenmeno bueno. Toisella satsilla Urholla täsmänä paukkuja, kaikista paukuista pallo. Alkuun reagoi enemmän (hyppää mun eteen ja pyrkii katsomaan taakse josta ääni tuli), loppuun vähemmän ja oli kauttaaltaan fiilareissa helposta palkasta. Jatketaan tällä paukku-pallo -systeemiä, niin siitä saa lisäpontta seuraamiseenkin. 

Oililla samaa kamaa, mutta jäävien kanssa. Ilmoittautumisessa havaittavissa selvää malttamattomuutta ja emännällä turhautumista vinkuvaan koiraan. Pitää vaan muistaa olla välittämättä, ei Oilille enää mistään uusia aivoja saa. Seuraamisessa häröilee, sitä ei ole tullut treenattuakaan täsmällisesti pitkään aikaan. Eikä treenattu nytkään... Jäävät hyvin, vauhdikkaat luoksarit pääosin suoraan sivuille. Tasamaanoudossa Oilikin kadotti kapulan, oli isompi kivi hämäävästi lähellä. Hyppynouto kosketuksin näppärästi, samoin estenouto, hyvä Oili! Eteenmenoja kaksi, ekalla maahan (hieno!) ja palkkaus minulta, toisella läpi purkille asti. Paukkuja seuraamisessa palkaten heti paukusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti