Urho 2005-2016

Urho heinäkuussa 2016

Urholla diagnosoitiin elokuun loppupuolella anaalirauhasen apokriinirauhasen adenokarsinooma, eli pahanlaatuinen syöpäkasvain anaalirauhasessa. Lisätutkimuksissa todettiin syövän levinneen lantion seudun imusolmukkeisiin ja mahdollisesti pernaan. Oli surullista, mutta myös huojentavaa todeta, että jatkohoitoihin ei kannata ryhtyä ja Urho saisi painella täysillä loppuun saakka. Kunnon mudiasenteella: kaikki tai ei mitään!

Kaikki tapahtui niin nopeasti. No, tietenkin mudin kanssa kaikki tapahtuu nopeasti.. Ensin yllättävä kasvainlöytö. Siitä viikon päästä koepalan perusteella tehty diagnoosi. Kahden viikon kuluttua ultraus  Yliopistollisessa eläinsairaalassa ja toivonrippeet hävittävä tieto syövän leviämisestä. Ja sitten enää 2,5 viikkoa vauhdikasta mutiaiselämää, kunnes tuli aika luopua.

Urho oli superhauska elämys. Rohkea, joka paikkaan häntä tötteröllä tepasteleva, täydellisen epäterävä ja mahdottoman huumorintajuinen otus, joka vain parani vanhetessaan (pl. 8-vuotiaana kuvioihin hypännyt ääniarkuus). Urho olisi täyttänyt joulukuussa 11 vuotta, pitkäikäisille mudeille se on ihan hannari ikä kuolla.

Nyt on hiljaista ja helppoa. Asunto tuntuu aivan liian suurelta ja tyhjältä. Kukaan ei tuijota, tee fleksissä 90 asteen äkkinykäystä, tunge päätä kainaloon tai tule täysillä luo ensimmäisen kutsun ensimmäisellä tavulla.

Urho oli paras! Ja Urho tiesi sen.

Virkeä eläkeläinen

Oili on päässyt kevään aikana jälleen pelastuskoiratreeneihin. Pääasiassa on nosteltu ja ajeltu jälkiä. Samat vanhat puutteet ja vahvuudet näkyy edelleen, meissä molemmissa. Mutta onpas ollut kivaa päästä taas harkkoihin. Metsässä on mukava nujuta, pysyy joku tatsi hommiin ja koirien seuraaminen nenähommissa on aina yhtä mielenkiintoista.

Urho ei ole päässyt tekemään mitään. Kerrassaan ala-arvoista mudinelämää. Mutta selkä on pysynyt hyvänä :)

Västerön retkeilyreitillä Merenkurkussa, toukokuu 2016.

Sennut porskuttaa kera vaivojensa

Oililla (12 vuotta) on silmissä jo aika komeat sädekuviot, ne näkee helposti ihan vaan luonnonvalon heijastuessa. Pimeässä rappukäytävässä kulkee hieman aiempaa varovaisemmin, muuten ei näyttäisi vaivaavan koiraa.

Urholla (10 vuotta) on varmaan silloittuma kuroutunut kunnolla umpeen ja jäykistänyt selkää. Toisaalta Ur tuntuu nyt sietävän rasitusta paremmin ilman akuutisti kipeytynyttä selkää ja yllätti jopa kakkaruovinnalla yhtenä iltana (ei ole tehnyt sitä moneen vuoteen). Toisaalta taas mm. korkkiruuvinukunta selällään ketarat kohti kattoa on poistunut valikoimasta.

Oili 11v

Taas täti vanheni vuodella!

Jumppapäiväkirja

Fyssarikeikan saalista:

• Peitsaaminen pitää lopettaa. Lupasin yrittää. 
• Muutaman vuoden takainen selkätälli hyvin mahdollisesti spondarin alkulaukauksena. 
• Muutokset onneksi (heh) molemminpuolisia, eli näkyy kuvista myös yläsuunnasta. Ei tee rankaan sivuttaisvääntöä, vaan kuormittaa tasaisesti. 
• Keskiselkä yllättävän ok kunnossa. 
• Takaa kovasti jumissa: selkä, reidet, vatsa. 
• Vastaanotolla tutkimuksen, venytysten ja jumppaopastuksen lisäksi Urholle fasciamobilisaatiota vatsa- ja lannekalvoille, oikean kyynärpään ojentajalle ja etureisille (jotka erityisen kireät). 
• Jumppaus aloitetaan yhdellä simppelillä liikkeellä: etutassujen nostot x10, 2krt päivässä. Vaikeammat liikkeet ohjelmaan kunhan on ensin saatu tämä sisään. 
• Venytyksiin neljä erilaista liikettä. 1-2krt päivässä liikunnan jälkeen. 
• Liikunta ekat pari päivää vähäisesti, sitten normaalisti. Ei liikuntaa kinnertä syvemmässä hangessa. 15min lämmittely hihnassa aina ennen vapaana juoksemista. (Masennus!) 

Real Life: Fyssarin jälkeen Urho meni niin hyvin ravilla, ettei siihen edes tarvinnut puuttua. Aavistuksen peitsaus lisääntynyt parin päivän jälkeen käsittelystä. TODELLA vaikea keskittyä mudin askellajitukseen. Oman mielenterveyden vuoksi en edes yritä kunnolla. Jumppausten ja venytysten ohjelmaan orientoituminen otti itsellä pari päivää. Nyt menee jo jees. Laiskuuksissani päästin Urhon kahtena päivänä lenkkeilemään lumiseen metsään, jossa hanki pääosin kantoi, mutta ei sitten ihan aina kuitenkaan. Tuloksena: vasen takareisi niin arka, että sen venyttely-yritykset saa Oilinkin huolestumaan. Oili on megatarkka fiiliksistä ja huomaa heti jos Urhoa sattuu, vaikka Urho ei edes kertoisi sitä muuten kuin pienellä huolestuneella ilmeellä. Ja näkyihän arkuus toki siinäkin, että Ur veti jatkuvasti jalkaa pois minimaalisimmastakin käsittelystä.

Spondyloosi-Urho ja kaihi-Oili

Emme edelleenkään treenaa oikein mitään. Vain kaukokäskyjä nojatuolista, kun Urho tuo leluja syliin. Pyydän (=saalistan) lelun koiran suusta, heitän sen koiran taakse, teetän vaihtoja ja vapautan lelulle. Sikasiistii sanoo Urho. Muut jutut on sitten enemmän perusaktivointia (namin etsintää, lyhyitä seuraamispätkiä), mutta nuo kaket on ainoita jossa on edes pieni treeniajatuksen murunen mukana. 

Jouluna Urhon selkä jälleen kipeytyi, siis akuutimmin kuin koko syksyn ollut jumi. Tammikuun alussa vein koiran eläinlääkäriin. Kuvista näkyi selvä silloittuma (lannerangan 6-7. nikamaväli) ja hieman myöhemmin varsinaisen ortopedin toimesta myös toinen alkava muutos (lannerangan ja ristiluun välinen nikamaväli). Ensihoitona Urtsi sai 14 päivän tulehduskipulääkekuurin (Dolagis). Kennelliitto lausui selkäkuvat seuravasti: 

• LTV1 (jakautunut ristiluun keskiharjanne (s1-s2) tai muu lievästi normaalista poikkeava rakenne) 
• SP1 (aste 1, lievä) 
• VA0 (normaali) 

Postin kautta tulleissa lausuntopapereissa vielä tarkennukset: Ikä huomioon otettu ja Viimeinen lannenikama on lyhyt ja sijaitsee takana. 

Seuraavaksi fyssarin pakeille ja noudetaan hätävara-kipulääkkeet. 

 Entäs Oili sitten? Näkö heikkenee :( Pasi kertoi yhden pimeän metsärämmintälenkin jälkeen kuinka oli yhtäkkiä huomannut Oilin jääneen ja kuuli sen vinkuvan surkeana kauempana takana. Siellä se oli yhden ojan reunalla ja etsi hätääntyneenä ylityspaikkaa. Oja oli alle metrin levyinen, mutta tulosuunnasta hyvin jyrkkäreunainen. Oili ei todennäköisesti nähnyt kunnolla alhaalla olevaa laskeutumispaikkaa ja siksi ei uskaltanut hypätä, herkkä kun kuitenkin on.

Ensin jo meinasin että nyt se sitten alkaa rajoittunut elämänmeno näiden otusten kanssa. No, kuten moiset ajatuskaavat yleensäkin, löysi sekin umpikujansa. Ei jaksa ressata!

xxx

Harjoituspäiväkirja, ehhehehe.

Joten laitetaan sitten kuvia.

Mökkeilijät kottareissa, Urho omaehtoisesti, Oili käskytettynä.

Suoretkellä, autiotuvalla.

Suolammella, jollain linnustajalla jäänyt kuvat mättäälle. Oilin juoksut lähestyy.

Viiksikarvat.

Lumirämminnät kipeyttivät taas Urhon selän, kuvasta näkee miten vetää makuullakin takajalkoja alleen. Koko syksyn mun piti viedä se tsekkiin ja hoidettavaksi, mutta en vaan saanut aikaiseksi. Ja kun ei ollut mitenkään isosti kipeä vaan porhalsi kaikki lenkit läpi täysillä. Risuja mulle ja heti joulun jälkeen nyt sitä aikaa varailemaan.

Oili kymmenentenä joulunaan.