Emme edelleenkään treenaa oikein mitään. Vain kaukokäskyjä nojatuolista, kun Urho tuo leluja syliin. Pyydän (=saalistan) lelun koiran suusta, heitän sen koiran taakse, teetän vaihtoja ja vapautan lelulle. Sikasiistii sanoo Urho. Muut jutut on sitten enemmän perusaktivointia (namin etsintää, lyhyitä seuraamispätkiä), mutta nuo kaket on ainoita jossa on edes pieni treeniajatuksen murunen mukana.
Jouluna Urhon selkä jälleen kipeytyi, siis akuutimmin kuin koko syksyn ollut jumi. Tammikuun alussa vein koiran eläinlääkäriin. Kuvista näkyi selvä silloittuma (lannerangan 6-7. nikamaväli) ja hieman myöhemmin varsinaisen ortopedin toimesta myös toinen alkava muutos (lannerangan ja ristiluun välinen nikamaväli). Ensihoitona Urtsi sai 14 päivän tulehduskipulääkekuurin (Dolagis). Kennelliitto lausui selkäkuvat seuravasti:
- LTV1 (jakautunut ristiluun keskiharjanne (s1-s2) tai muu lievästi normaalista poikkeava rakenne)
- SP1 (aste 1, lievä)
- VA0 (normaali)
Postin kautta tulleissa lausuntopapereissa vielä tarkennukset: Ikä huomioon otettu ja Viimeinen lannenikama on lyhyt ja sijaitsee takana.
Seuraavaksi fyssarin pakeille ja noudetaan hätävara-kipulääkkeet.
Entäs Oili sitten? Näkö heikkenee :( Pasi kertoi yhden pimeän metsärämmintälenkin jälkeen kuinka oli yhtäkkiä huomannut Oilin jääneen ja kuuli sen vinkuvan surkeana kauempana takana. Siellä se oli yhden ojan reunalla ja etsi hätääntyneenä ylityspaikkaa. Oja oli alle metrin levyinen, mutta tulosuunnasta hyvin jyrkkäreunainen. Oili ei todennäköisesti nähnyt kunnolla alhaalla olevaa laskeutumispaikkaa ja siksi ei uskaltanut hypätä, herkkä kun kuitenkin on.
Ensin jo meinasin että nyt se sitten alkaa rajoittunut elämänmeno näiden otusten kanssa. No, kuten moiset ajatuskaavat yleensäkin, löysi sekin umpikujansa. Ei jaksa ressata!
