Tellu!

Nyt tuli noutaja. Vakavailmeinen, mutta oikeasti kovin iloinen ja hyväntuulinen, rennosti maailmaan suhtautuva, käyttölinjainen narttupentu. Kuuden viikon yhteiselon jälkeen Tellu tuntuu edelleen mitä helpoimmalta koiralta. Ongelmia on aiheuttanut vain Tellun vatsa, joka on mennyt helposti ripulille. 

Oili suhtautui aluksi Telluun tietysti kärttytädille kuuluvan nuivasti, mutta saavutti pian syvän välinpitämättömyyden tilan. Tellu yrittää, erityisesti ulkona, härppiä Oilia leikkiin, mutta uskoo hyvin kun täti sanoo ettei kiinnosta. Siksipä Tellu onkin keräillyt kivoja koirakokemuksia erityisesti työkavereiden koirista, jottei vallan joudu luulemaan, että ketään tässä koiramaailmassa ei kiinnosta leikkiä hänen kanssaan.

Tellu on ajellut lyhyehköjä namijälkiä eri alustoilla ja vaikuttaa varsin maavainuiselta. Kunhan sopiva tilaisuus tulee, niin sille uskaltaa hyvin ottaa myös ilmavainuhommia ilman pelkoa siitä, ettei nenä enää löytäisi tietään alas maan pintaan.

Terveyshuolia ja muditerapiaa

Oili (12,5v) sai perjantaina 2.12. noin 15 min kestäneen kohtauksen, jonka aikana se ei meinannut pysyä pystyssä, silmät tekivät pientä ylös-alas-liikettä ja pää oli hieman kallellaan. Sain nopeasti ajan läheiselle klinikalle, mutta perillä kohtaus oli jo ohitse ja Oililla normaali eläinlääkäripaniikki päällä. Sydänäänet kuuluivat vinkumisen vuoksi huonosti ja koira myös seisoi köyryssä häntä koipien välissä. Ennen kohtausta Oililla oli kahtena yönä vatsa löysällä, muuten normaali. Aluksi ELL epäili selkäongelmia (aristi selkää), mutta keskustelujen jälkeen vahvemmaksi epäilyksi nousi (idiopaattinen) vestibulaarisyndrooma, eli tasapainohäiriö. Toki kun asiaa ei vielä perustutkimuksen lisäksi tutkittu tarkemmin, niin varsinaisesti mitään ei voida sulkea poiskaan. Eli seuraillaan tilannetta. Kokeillaan myös kipulääkitystä noin viikon verran mahdollisiin selkäkipuihin. Oili on syksyn aikana jonkin verran nuollut etutassujaan, mikä viittaisi myös kolotuksiin selässä.

Toivotaan tietysti ettei kohtaus uusi, mutta on hyvin mahdollista että niin käy. Ja onhan toki mahdollista että Oili on aiemminkin saanut vastaavan, mutta kukaan ei ole vaan ollut paikalla näkemässä sitä. Nyt Pasi oli poikkeuksellisesti päivän kotona ja ehti bongata sen. Itse ehdin mukaan vasta eläinlääkäriin.

En kiirehtinyt kipulääkekuuria koska koira vaikutti muuten olevan kunnossa (mm. kuopi tarpeet ja kieri matolla), mutta eilisen metsätiellä liukastelun jälkeen se oli takapäästä todella jäykkä ja vingahti reipasta kosketusta, joten tänään 11.12. aloitin kuurin (Metacam). Katsotaan mikä sillä on vaikutus.

Näkö ja kuulo tuntuvat Oililla heikkenevän tasaiseen tahtiin. Myös lenkillä haisteleminen on lisääntynyt hurjasti. Jos täti saisi päättää, se kuluttaisi mielellään muutaman minuutin jokaiseen ruohonkorteen ja tassunpainaumaan lenkkireitin varrella. Toistaiseksi täti ei ole saanut vielä päättää.

Elämä mudin jälkeen on noin muuten jatkunut helppona ja tylsänä. Akuutteja ikäväkohtauksia tulee enää harvemmin. Olemme myös saaneet odotettua muditerapiaa kahdelta ihanalta unkarilaiselta iilimad... mudilta: Penalta (1v) ja Mimmiltä (8kk) . Ensin Pena oli kaksi yötä hoidossa ja samalla viikolla vielä Mimmi yhden yön. Parasta! Oili sieti, mutta ei erityisesti arvostanut.

Pena

Mimmi ja Oili

Urho 2005-2016

Urho heinäkuussa 2016

Urholla diagnosoitiin elokuun loppupuolella anaalirauhasen apokriinirauhasen adenokarsinooma, eli pahanlaatuinen syöpäkasvain anaalirauhasessa. Lisätutkimuksissa todettiin syövän levinneen lantion seudun imusolmukkeisiin ja mahdollisesti pernaan. Oli surullista, mutta myös huojentavaa todeta, että jatkohoitoihin ei kannata ryhtyä ja Urho saisi painella täysillä loppuun saakka. Kunnon mudiasenteella: kaikki tai ei mitään!

Kaikki tapahtui niin nopeasti. No, tietenkin mudin kanssa kaikki tapahtuu nopeasti.. Ensin yllättävä kasvainlöytö. Siitä viikon päästä koepalan perusteella tehty diagnoosi. Kahden viikon kuluttua ultraus  Yliopistollisessa eläinsairaalassa ja toivonrippeet hävittävä tieto syövän leviämisestä. Ja sitten enää 2,5 viikkoa vauhdikasta mutiaiselämää, kunnes tuli aika luopua.

Urho oli superhauska elämys. Rohkea, joka paikkaan häntä tötteröllä tepasteleva, täydellisen epäterävä ja mahdottoman huumorintajuinen otus, joka vain parani vanhetessaan (pl. 8-vuotiaana kuvioihin hypännyt ääniarkuus). Urho olisi täyttänyt joulukuussa 11 vuotta, pitkäikäisille mudeille se on ihan hannari ikä kuolla.

Nyt on hiljaista ja helppoa. Asunto tuntuu aivan liian suurelta ja tyhjältä. Kukaan ei tuijota, tee fleksissä 90 asteen äkkinykäystä, tunge päätä kainaloon tai tule täysillä luo ensimmäisen kutsun ensimmäisellä tavulla.

Urho oli paras! Ja Urho tiesi sen.

Virkeä eläkeläinen

Oili on päässyt kevään aikana jälleen pelastuskoiratreeneihin. Pääasiassa on nosteltu ja ajeltu jälkiä. Samat vanhat puutteet ja vahvuudet näkyy edelleen, meissä molemmissa. Mutta onpas ollut kivaa päästä taas harkkoihin. Metsässä on mukava nujuta, pysyy joku tatsi hommiin ja koirien seuraaminen nenähommissa on aina yhtä mielenkiintoista.

Urho ei ole päässyt tekemään mitään. Kerrassaan ala-arvoista mudinelämää. Mutta selkä on pysynyt hyvänä :)

Västerön retkeilyreitillä Merenkurkussa, toukokuu 2016.

Sennut porskuttaa kera vaivojensa

Oililla (12 vuotta) on silmissä jo aika komeat sädekuviot, ne näkee helposti ihan vaan luonnonvalon heijastuessa. Pimeässä rappukäytävässä kulkee hieman aiempaa varovaisemmin, muuten ei näyttäisi vaivaavan koiraa.

Urholla (10 vuotta) on varmaan silloittuma kuroutunut kunnolla umpeen ja jäykistänyt selkää. Toisaalta Ur tuntuu nyt sietävän rasitusta paremmin ilman akuutisti kipeytynyttä selkää ja yllätti jopa kakkaruovinnalla yhtenä iltana (ei ole tehnyt sitä moneen vuoteen). Toisaalta taas mm. korkkiruuvinukunta selällään ketarat kohti kattoa on poistunut valikoimasta.

Jumppapäiväkirja

Fyssarikeikan saalista:

• Peitsaaminen pitää lopettaa. Lupasin yrittää. 
• Muutaman vuoden takainen selkätälli hyvin mahdollisesti spondarin alkulaukauksena. 
• Muutokset onneksi (heh) molemminpuolisia, eli näkyy kuvista myös yläsuunnasta. Ei tee rankaan sivuttaisvääntöä, vaan kuormittaa tasaisesti. 
• Keskiselkä yllättävän ok kunnossa. 
• Takaa kovasti jumissa: selkä, reidet, vatsa. 
• Vastaanotolla tutkimuksen, venytysten ja jumppaopastuksen lisäksi Urholle fasciamobilisaatiota vatsa- ja lannekalvoille, oikean kyynärpään ojentajalle ja etureisille (jotka erityisen kireät). 
• Jumppaus aloitetaan yhdellä simppelillä liikkeellä: etutassujen nostot x10, 2krt päivässä. Vaikeammat liikkeet ohjelmaan kunhan on ensin saatu tämä sisään. 
• Venytyksiin neljä erilaista liikettä. 1-2krt päivässä liikunnan jälkeen. 
• Liikunta ekat pari päivää vähäisesti, sitten normaalisti. Ei liikuntaa kinnertä syvemmässä hangessa. 15min lämmittely hihnassa aina ennen vapaana juoksemista. (Masennus!) 

Real Life: Fyssarin jälkeen Urho meni niin hyvin ravilla, ettei siihen edes tarvinnut puuttua. Aavistuksen peitsaus lisääntynyt parin päivän jälkeen käsittelystä. TODELLA vaikea keskittyä mudin askellajitukseen. Oman mielenterveyden vuoksi en edes yritä kunnolla. Jumppausten ja venytysten ohjelmaan orientoituminen otti itsellä pari päivää. Nyt menee jo jees. Laiskuuksissani päästin Urhon kahtena päivänä lenkkeilemään lumiseen metsään, jossa hanki pääosin kantoi, mutta ei sitten ihan aina kuitenkaan. Tuloksena: vasen takareisi niin arka, että sen venyttely-yritykset saa Oilinkin huolestumaan. Oili on megatarkka fiiliksistä ja huomaa heti jos Urhoa sattuu, vaikka Urho ei edes kertoisi sitä muuten kuin pienellä huolestuneella ilmeellä. Ja näkyihän arkuus toki siinäkin, että Ur veti jatkuvasti jalkaa pois minimaalisimmastakin käsittelystä.

Spondyloosi-Urho ja kaihi-Oili

Emme edelleenkään treenaa oikein mitään. Vain kaukokäskyjä nojatuolista, kun Urho tuo leluja syliin. Pyydän (=saalistan) lelun koiran suusta, heitän sen koiran taakse, teetän vaihtoja ja vapautan lelulle. Sikasiistii sanoo Urho. Muut jutut on sitten enemmän perusaktivointia (namin etsintää, lyhyitä seuraamispätkiä), mutta nuo kaket on ainoita jossa on edes pieni treeniajatuksen murunen mukana. 

Jouluna Urhon selkä jälleen kipeytyi, siis akuutimmin kuin koko syksyn ollut jumi. Tammikuun alussa vein koiran eläinlääkäriin. Kuvista näkyi selvä silloittuma (lannerangan 6-7. nikamaväli) ja hieman myöhemmin varsinaisen ortopedin toimesta myös toinen alkava muutos (lannerangan ja ristiluun välinen nikamaväli). Ensihoitona Urtsi sai 14 päivän tulehduskipulääkekuurin (Dolagis). Kennelliitto lausui selkäkuvat seuravasti: 

• LTV1 (jakautunut ristiluun keskiharjanne (s1-s2) tai muu lievästi normaalista poikkeava rakenne) 
• SP1 (aste 1, lievä) 
• VA0 (normaali) 

Postin kautta tulleissa lausuntopapereissa vielä tarkennukset: Ikä huomioon otettu ja Viimeinen lannenikama on lyhyt ja sijaitsee takana. 

Seuraavaksi fyssarin pakeille ja noudetaan hätävara-kipulääkkeet. 

 Entäs Oili sitten? Näkö heikkenee :( Pasi kertoi yhden pimeän metsärämmintälenkin jälkeen kuinka oli yhtäkkiä huomannut Oilin jääneen ja kuuli sen vinkuvan surkeana kauempana takana. Siellä se oli yhden ojan reunalla ja etsi hätääntyneenä ylityspaikkaa. Oja oli alle metrin levyinen, mutta tulosuunnasta hyvin jyrkkäreunainen. Oili ei todennäköisesti nähnyt kunnolla alhaalla olevaa laskeutumispaikkaa ja siksi ei uskaltanut hypätä, herkkä kun kuitenkin on.

Ensin jo meinasin että nyt se sitten alkaa rajoittunut elämänmeno näiden otusten kanssa. No, kuten moiset ajatuskaavat yleensäkin, löysi sekin umpikujansa. Ei jaksa ressata!

Juuri näin

Kokeen jälkeenhän ei kuulu treenata. Kokeen jälkeen jäädään suloiseen pitäis-tilaan ja yritetään tormistautua muttei kyetä. 

Tai ollaan me ihan vähän treenattu, mm. hyödyllisiä arkitaitoja kuten puistonurmelle kakkaamista ainaisen puskatulostamisen sijaan.

Muutto ja sekalaisia tokoja

Hämäläistyimme - muutimme nimittäin Tampereelle! Muuttohässäkkä sotki kaikki treenikuviot, yritin kyllä aina kaikissa mahdollisissa väleissä tehdä Urholle kaukokäskyjä, tunnarin, ruutua ja metallikapulan pitoa. 

Tiistaina päästiin pitkästä aikaa kimppatreeneihin. Siellä paikallamakuu ja sitten vähän liikaa kaikkea, vaikka piti vaan ottaa helppoa hyvällä fiiliksellä. Urho haksahti ihan täysin uuden ihmisen KÄSKYihin. Varasteli ja nyki. Ruutuun ei myöskään löytänyt kun oli reppuja vieressä (eipä tosiaan olla sellaistakaan treenattu :D). 

Torstaina omatoimiset harkat, jossa muuten hyviä juttuja (ruutu, tunnari, seuraaminen, istu, luoksetulo), mutta kaukoissa oli ihan outo. Nousi seisomaan kun jätin ja meinasi hiippailla perään…? Oli niin epävarma, että lopulta kaivoin lelun, hetsailin sillä, heitin koiran taakse ja siitä parit vaihdot reippaasti -> palkka. Kyllä kaukot on sitten ärrrrsyttävä liike!

SM-kultapoika Miska!

Miska-mudi ja ohjaajansa Minna Mynttinen tekivät melkoisen tempun elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, he nimittäin menivät ja ottivat SM-kultaa palveluskoirien hakukokeesta! Miska on virallisesti Takkutukan Rekkamies, jonka emä on Kiró (Takkutukan Supersalmiakki) ja isä tämä mun Urhoni! Toisin kuin isänsä, niin Miska on löytänyt elämän tarkoituksen hakumetsästä ja vetikin helteisenä viikonloppuna koko kokeen parhaat pisteet hakuradalta: 166p. Kokonaistulos jäi niukin naukin 2-tuloksen puolelle (269,5p), mutta silti sillä irtosi reippaasti koko kisan voitto.

Minna on kirjoittanut aivan erinomaisen jutun valmistautumisesta viikonloppuun ja sen tapahtumista: "Temppu ja kuinka se tehdään"

Miska palkkautumassa maalimiehen rapsutuksista mudileirillä 2013.

Kesä ja loma - ihan kaikilla :)

Jotenkin tähän tuli taas tätä taukoa... mut hei - KESÄ!

Toko

Kun en keksinyt muuta, niin otettiin "kokeenomainen". Kaikki liikkeet palkattomana läpi, lopuksi vasta ruokapurkki. Liikkeiden aikana kehuja jos tuntui, että teki mieli kehua kun osasi niin hyvin. Numeroarviot hatusta, arvostepuperusteet eivät ole ihan hanskassa. 

Seuraaminen, 9:n luokkaa. Tosi nättiä "tokoseuraamista". Täyskäännöksissä törmäilyä.

Luoksetulo, noin 7-8. Kaksi lähtökäskyä, pysähtymiset löysähköjä, mutta vauhtikin oli löysä, joten etenemistä ei tullut kamalasti. 

Tunnistusnouto 9-10, paluu ravilla. 

Metallinouto n.8, ravipaluu ja huono ote. 

Istuminen, 0. Ei istunut, ei sitten millään. 

Ruutu, 5? Tai 0? Sivusta sisään, kehuin maassapysymisessä. Useampi seuraamiskäsky (ei olla ikinä otettu) ja seuraaminen muutenkin haahuten. 

Kaukokäskyt 0. Jumi heti alkuunsa. Ei noussut niin seisomaan kuin istumaankaan. Seisomasta istumiset ja kaikki maahanmenot hyviä.

 Eli jos kesä(loma)n aikana muistaisi, niin näitä kannattaisi tehdä: 

- täyskäännöksiä 

- liikkeestä istuminen 

- ruutuun meno ja loppuosa (vaikka sitten pelkkiä seuraamaan lähtöjä sieltä sun täältä ilman ruudun olemassaoloa) 

- kaukokäskyjä (TÄRKEIN ja näitä voisi alkaa tehdä myös tuolla tunnariasenteella: eli jos en kerran osaa opettaa oikein, niin sitten vaan opetan, ihan sama mikä on koiralla milloinkin mielentila ja meininki. Kaukot vaan tehdään.) 

 Oili hömpsytti. Ja näytti vanhalta.

Että näin (Oililla juoksut)

Oilin emätintulehdus olikin sitten juoksut. Diagnoosin teki narttukoirien hormonikierron asiantuntija Urho. Tärpit oli keskiviikkona ja torstaina, ehkä myös pe, ja elämä sekalaumataloudessa yhtä hel-vet-tiä. Meillä kun ei oikein saa koiria eroteltua edes eri huoneisiin. Eri kerroksissakin pysyvät vain jos on valvovia ihmisiä paikalla. Niimpä keskiviikkona töistä palatessa löysin Urhon seisomasta läkähtyneenä keskeltä olohuoneen lattiaa, vehkeet pihalla (nahka rullalla ympärillä, ns. jumissa), kuolaa hillittömästi joka paikassa, matot rullalla jne. Oili levottomana nojatuolissa nuolemassa itseään, niska kuolassa, poskessa pieni reikä. Joko Urho oli astunut Oilin, tai sitten siellä oli ollut vain ihan hillitön yritys. Torstaina yritin olla viisaampi ja laittaa Oilin kangashäkkiin (jota kumpikaan koira ei ole koskaan repinyt) ja ympärille vielä tuoleja suojamuuriksi. Tuloksena tuolit levällään, reikä häkin kyljessä, kaksi koiraa häkissä ja tällä kertaa Urholla huulen sisäpuolella ja leuassa reiät. Molempina iltoina koirat olivat päivän härdelleistä aivan rättiväsyneitä ja vetivät täysillä unta palloon. Loppuviikolla koiria ei onneksi enään tarvinut jättää yksin. Pe ja la olivat vielä eroteltuina, lauantaina illalla Urho alkoi näyttää välinpitämättömämmältä Oilia kohtaan, joten saivat palata yhteen. Sunnuntaina tilanne normaali. 

Mutta mitä ihmettä oli se kuukausi sitten ollut "juoksu"? Kuulemma hieman normaalia kevyempi se oli ollut, Oili ei ollut niin ahkerasti tyydyttänyt itseään. Minähän en varsinaisesti edes tiedä millainen Oili on juoksuaikana, kun on niin täsmällisesti ollut aina hoidossa. Ja vanhempani eivät niin kovin kiinnostuneita asiasta, kunhan nauttivat nelijalkaisesta lenkkikaverista. Mutta nyt se on sitten koettu. Aika sietämätöntä, sanoisin. Ei Oilin käytös, mutta viriili poikakoira samassa taloudessa.

Terveydenhoitoa

Oilille oli ti-aamulle oli varattu eläinlääkäriaika. Viimeisten juoksujen jälkeen sen peräpää ei ole ns. asettunut, vaan koira on jatkanut lenkillä merkkailua sekä putsaa ahkerasti alapäätään. Viikon sisään huomasin turvotusta ja hieman ylimääräistä kosteutta (ei varsinaisesti vuotoa). Poikkeuksellisesti Oili myös antaa Urhon tutkia takapäätään ja kääntää häntänsä komeasti sivuun Urhon nuollessa. Sitä iloahan täti ei todellakaan suo Urholle normaaleissa juoksuissa. Oili itse on normaalin reipas (niin reipas kun juoksujen jälkeinen Oili nyt vaan pystyy olemaan…), hyvällä ruokahalulla varustettu ja juo normaalisti. Samalla ajattelin myös kopeloituttaa pari kyljestä löytyvää ihonalaista nuppineulanpään kokoista pattia.  

Oili meinasi jälleen kerran mielestään kuolla eläinlääkärissä. Ulisi jo verinäyttettä valmistellessa, mutta viimeistään vaginoskopoinnissa koko talo sai kuulla ja luulla, että toimenpidehuone ykkösessä tapetaan porokoiraa. Ihan psykedeelinen huuto! 

Todennäköisenä diagnoosina emätintulehdus. Pissa- ja verinäytteet normaalit. Emättimessä ei mitään epänormaalilta vaikuttavaa. Hoitona ihan vaan odottelua, josko menisi parissa viikossa itsestään ohi. Jos ei mene, tai pahenee, niin sitten taas ihmetellään lisää. Patit voivat olla kasvaimia (nisä- tai jotain muita), mutta niillekään ei tullut mitään toimintasuunnitelmaa kuin että seurataan.

Pelastuskoiraleiri 23-25.5., Kaatamo

Oilille suunnitelmana ottaa pelkästään motivoivia juttuja, joten Oikun tekemiset jäivät varsin lyhyiksi. Mut just hyviä juttuja saatiin otettua. Perjantai-iltana tehtiin muille harjoitus, silloin ei omille mitään (mistä Urho kiitti huutamalla läpi yön...). Käytiin vain polkemassa yönylijäljet, joiden ajo lauantaina aamupäivällä. Oilille alle 50m nosto, hyvin nousi ja tarkasti ajoin lyhyen jäljenpätkän esineelle. Ikää jäljellä n.12h. Iltapäivällä Oilille nostattava tuuliharjoitu, näytettiin kun mm lähti ruokapurkin kanssa tietä pitkin eteenpäin, kiersi sieltä lenkin maastoon tuulen yläpuolelle (n. 40m tiestä). Sitten hihnassa tietä eteenpäin ja merkkasi hajun, niin päästin tarkentamaan. Urho sai ajella illalla tuoreehkon jäljen, joka oli tehty koiran kanssa. Urho ajoi jäljen ihan huippuhienosti! Taas tuli se fiilis, että miten hyvä jälkikoira siinä olisikaan, jos se vaan olisi hyvä jälkikoira. Parhaimmillaan tarkka, olennaiseen keskittyvä ja ennenkaikkea helppolukuinen (ei ehkä muille, mutta liinanpäässä roikkujalle kyllä). Pahimmillaan ihan uskomattoman epämotivoitunut sählä - valitettavasti. Kiva pitkä päivä monenmoisten pekoharkkojen parissa. Oli virtavesijuttuja, jäljennostoa, isoa partiointia jne. 

Sunnuntaina "loppusota". Ryhmät tekivät toisilleen harjoituksia, listattiin ennen suunnittelua vain ylös jos jollain oli jotain mitä Ei saa tehdä. Oilin harkkaan pelkästään tieto "Ei saa olla ei-motivoivaa" :D Saatiin n.250m linja metsän läpi, josta piti tsekata onko kukaan kulkenut läpi. Laitoin Oilin jo alussa liinaan, mut mm nousi läheltä linjaa ilmavainulla. Jäljen yli ei siis edes keritty kulkea.

Leikit ja tokot

Odotellessa Oili pääsi leikkimään. Ja reippaan pitkän setin patukan kanssa riekkuikin. Kyllä sillekin olisi saanut tottista lelulla rakennettua, itseasiassa tekee paljon hiljaisemmin lelulla. Ruuasta menee helpommin kuppi nurin. Mut paljon työtä ja ennenkaikkea ajatusta olisi vaatinut, takapakit lelun kanssa on niin paljon "rajumpia". Leikkihalu voi loppua yhtäkkiä ja koira hävitä henkisesti kartalta. Nytkin kävi niin kun kokeilin tarjota patukan sijasta narupalloa: Oi juoksi perään ja metrin päässä narupallo katosi Oilin maailmasta ja koira alkoi haistella maata. Patukasta sitten innostui taas uudelleen ja leikki vielä hyvän tovin. Oili pitää lelun saalistamisesta, perään juoksemisesta ja taistelemisestakin jonkin verran, joskin kovin voimatonhan se on. Lelun ottaminen maasta ei ole sen makuun ja luo tuo enemmän opitun kautta. 

Urholla myös ensin leikkiä ja patoamista. Pitää muistaa tehdä kahdella, niin ei tule hetkiä, jolloin koira kaahaa voittamansa lelun kanssa hankeen ja sitä saa sieltä taas huudella takaisin. Ekoista irrotuksista pärähti heti huutamaan, ei kestä tosiaan vielä kuin ehkä sekunnin tai sitten mun pitää olla ihan liikkumatta. Tavoite hommassa voisi olla: hiljainen keskittynyt sivulletulo leikin jälkeen. Siinä kun ne pahimmat huudot aina tulee. Syy miksi onkin alettu tehdä enemmän ruualla. 

Tokohommissa tutut: ruutu, luoksetulo, kaukot (olihan Kaukon päivä :)), tunnari ja metalli. Sekä paikallamakuu. 

Ruudussa selkeät lelun viennin näytöt. Ruutu menee aina Urhon jäljiltä ihan rullalle kun jotenkin rynnii nauhojen läpi. Mutta siis hyvät toistot. 

Luoksetulo kerrankin läpi tehdyllä suunnitelmalla, eikä ongelmien ilmaantuessa paikkausversioilla. Ensin seisomisesta takapalkalle, sitten läpijuoksu ja lopuksi jätin seisomaan, siitä maahanmeno ja takapalkalle. 

Kaukokäskyt eivät vaan mielentilallisesti loksahda kohdalleen, Urho on liian epävarma ja ääntelee vaihto vaihdolta voimistuen vaikka olisin vain metrin päässä koirasta. Parissa kohdassa myös ennakoi vaihtoja. Koko liike on meidän molempien mielestä varsin inhottava. Lopulta siirryin ihan koiran eteen kiinni ja ohjasin reilusti kädellä. Sitten Urhon ilme vasta muuttui keskittyneemmäksi ja rennommaksi, vinkuna loppui myös. Eli takaisin vauvan askeleisiin.. 

Tunnari onnistui hyvin, kaksi ottoa. 

Lyhyet metallileikit, lopuksi luovutus ja narupallopalkka. 

Paikallamakuu (n.4min) Raikun kanssa oletettavan hiljainen ja rauhallinen, eipä ollut kukaan poikia katsomassa. 

Oili kävi vielä lopuksi tekemässä seuraamissuorat ja eteenmenon. Osasi!

Leikkikoulutuspäivä

Taas näitä juttuja, joissa olisi ollut hyvä käydä 6 vuotta sitten. Tai no, kyllähän sitä silloin jo vähän tiesi mitä tarttis tehdä, mutta ei sitten tehnyt kuitenkaan… Tosi vaikea kirjata päivän antia ylös, mutta koitetaan nyt jotenkin. Ja videotakin on, en tiedä onko niistä tosin iloa muille kuin itselle. 

Urho 8-v siis sai osallistua Popekon leikkikoulutuspäivään, jossa tarkoituksena oppia lisää koirastaan ja erityisesti sen kanssa leikkimisestä. Koutsina Juha Venäläinen. Urhon leikkimiset ja leikkipalkkaamiset ovat varsin rutinoituneita. Joko heitän sille lelun, se saa iskeä kädessäni olevaan leluun kiinni. Ja sitten revitään tai Ur tuo lelua revittäväksi. Välillä Ur vie lelun hankeen ja välillä, tai oikeastaan tosi usein, tulee lelu suussa pylly edellä toiveenaan pyllyrapsutukset. Jos kukaan ei rapsuta pyllyä, niin ryhtyy omatoimisesti hinkkaamaan pyllyään ihmisiä vasten. Olen miettinyt paineistuuko leikkiessä kun haluaa mielellään kääntyä lelun kanssa pois ja tarjota takapäätä. Ei useinkaan ihan omatoimisesti työnnä lelua tarjolle uuteen taisteluleikkiin, vaan minä teen sen aloitteen, jolla sitten pomppii vasten ja taistelu jatkuu. 

Eka kierros ihan vaan perusleikkimistä patukalla. Ur pärräsi ja haukkui taistellessa (kuten usein tekee), sain ohjeen heittää lelua pari kertaa, jonka jälkeen hiljeni. Nyt en sitten taas muista mistä tuo ääntely taistellessa kertoi, mutta koska ilme oli vapautunut ja häntä heilui, niin ei se pahasti paineistunutkaan ole. Ylivirettä (+ hermot ei pidä) kenties, hiljeni kuitenkin selvästi kun sai pari kertaa juosta lentävän lelun perään. Perusvirhe taisi kaikilla, myös itsellä, olla että nostaa lelua taistellessa liian ylös > koiran etutassut ei pysy maassa ja se ei pääse kunnolla taistelemaan, vaan pelkästään roikkuu lelussa. Eli itseä alemmas, olkapää joustaa ja kunnon vedosta voitto. Sen jälkeen rintaan (omaan :)) taputtamalla taas koiraa kannustetaan uudelleen haastamaan ohjaajaa leikkiin. Tavoitteena, että koira alkaa itse haastaa ohjaajaa. Ja tuo halu haastaa käännetään sitten esim. tottiksen moottoriksi. Eka kierros oli Urhon mielestä ehkä siistein. Sai vaan käydä leikkimässä ilman mitään muita vaateita :) 

Toisella kierroksella halusin tsekattavan patoamista. Ongelma kun on, että lelulla palkatessa en aina oikein osaa toimia koiran nousevan vireen kanssa, koirasta tärähtää huutamaan ja sitten meitä onkin jo kaksi huutajaa… Ur ei siis osaa padota, ts. keskittyä oikein, vaan pakka leviää käsiin ja koira möykkää. Kokeiltiin kuviota: leikki > "irti" > "istu" > otan hitaasti pari askelta taaksepäin > "sivu" ja siitä palkka. MUTTA tuossa jo koira rävähti sivulle käskiessä huutamaan. Joten jätettiin sivulletulo pois ja kun koira istuessaan loksautti leuan kiinni (siis ei huutanut, vaan vain meni siihen hyvään keskittymisen tilaan), niin heti palkka > leikkiä. Pari toistoa saatiin myös otettua luoksetuloa, se oli Urholle suoraviivaisempi suorittaa. Ja nyt kun mietin, niin ehkäpä juuri sivulletulo onkin sellainen liike, jossa on ylipäätään jotain klikkiä. Se on usein just se hetki, kun tulee huutoa. Esim. leikin jälkeen jos pyydän sivulle ennen uuden liikkeen aloittamista. Ehkä taustalla on myös koiran epävarmuus ylipäätään palkan saamiseen? Sivulletulosta tulee kuitenkin harvoin ihan ajatuksella palkattua. Se on semmoinen "tuu nyt sivulle, niin päästään aloittamaan liike" -liike. 

Kolmannella kierroksella kutakuinkin samaa kuin ekalla, pl. otin siihen palkaksi narupallon enkä patua. Siinä Ur esitti ihan kattavan "osaan haukkua narupallo suussa" -sarjan.

Kolilla

Vesivaaralla lumikenkäilemässä, Soikkelin pihassa maggarat.

Kotona Oili nukkui 2h ja heräsi silmät kirkkaina kun kaadoin valmiit popcornit kulhoon. Urho veti hirsiä koko illan ja yön. Toinen menee pisaralla pisimmälle ja toinen polttaa kynttilää molemmista päistä. On ne vaan niin erilaisia.

Etsintäharjoitus

Minna oli suunnitellut meille taajamaetsinnän. Saatiin paikannuspuhelin mukaan, joten M sai pääkalloluolassa hihitellä/tuskastella meidän menoa. Ensimmäinen tarkastettava alue oli Bunkkerimuseo niemeke. Siellä oli jälkiä, paljon jälkiä. Tuoreitakin. Aika pian oli pakko todeta, että jäljillä ei täällä tee kyllä mitään. Oili juoksenteli kuitenkin niiden perässä ja juoksuhaudoissa oli selvästi tuoreita hajuja. Reilut puolet saatiin käytyä kunnes saatiin kysymys onko alue tyhjä. "Nooo kyyyyyyllä kai se on siltä osin mitä ollaan käyty, pohjoiskärki vielä käymättä".

Saimme uuden alueen, korttelipätkän. Iltakasilta oli vieläaika paljon liikkujia Marjala-cityssä, joten ei ihan ollut luotto kympissä koiraan. Mut koulun kulmilla Oili reagoi selvästi johonkin, mä keskityin vain työmaakoppien avoinaisiin alusiin, mutta appari osasi katsoa kokonaisuutta paremmin ja veikkasi autoja. Oili siinä sitten tarkkoi selvemmin kohti autoja, reagoi aina vaan vahvemmin ja sitten jo itsekin huomattiin niin kovin tutun näköinen auto, vieläpä sivulasi raollaan. Oili tarkensi loppuun ja lopulta ilmaisi auton, josta kadonnut (Minna) löytyi :)

Bunkkerimuseo oli tyhjä, tosin takuuvarmasti siellä oli ollut kulkijoita päivän mittaan ja ennen meitä. 

Hauska harjoitus!

Rakennusetsintää

Rakennuksella Oilille onkopokkaa- ja tarkennusharkka. Eka maalimies ulko-ovien vasemmalle puolelle mäntypensaan lomaan piiloon, toinen sisälle käytävävessaan. Molemmissa ihmisjoukko siinä vieressä häiriönä. Voisi tietysti vaan sanoa, että koira oli tosi huono, mutta kai sitä pitää jotain selityksiäkin yrittää etsiä.

Otin koiran autosta ilman hihnaa ja pidin sitä tiukalla käskytyksellä hollilla yleisessä härdellissä (koiria ja ihmisiä tulossa ja menossa), ovelle tultaessa Oi oli paineessa ja fokus vain sisälle menemisessä, ei siis reagoinut mitenkään puskamaalimieheen. Kerran reagoi ihan pikkiriikkisen, mutta ei lähtenyt selvittämään. Käytiin pyörähtämässä sisällä, tultiin takaisin pihalle. Vasta kun siirryttiin koko lauma pari metriäovilta pois, niin sai paremmin hajun, noukki jäljet ja nosti ukon. 

Sisällä annoin mennä vapaasti …kunnes löysin syömästä popcornia popcorniluokasta. Otin pois, Oi kiipesi itsenäisesti yläkertaan, palasin takaisin ihmisjoukon luo. Mielestäni tarkkailin koiran paluuta alas, mutta ilmeisesti en tarpeeksi tiheään, sillä koira löytyi taas syömästä popcornia. Ja välissä Oi kävi turhautuneena haukkumassa ihmisjoukkoa. Ovia sulkemalla rajattiin koiran etsintäalue selkeämmin aulaan, mutta yhä vaan Oi meni toistuvasti vessan oven ohi ilman reaktioita. Vessan ovi avattiin kokonaan auki. Lopulta Oi kävi vessassa pyörähtämässä ilman reaktiota ja palatessa ilmeisesti itse pyöräytti ilmavirtaa sen verran, että sai hajun maalimiehestä, teki U-käännöksen ja sai iloisen löytönsä. Halusin kokeeksi mennä toiselle koiralle piiloon samaan vessaan ja se olikin tosiaan hankala piilo. Katossa olevat ilmastointiputket imivät tuntuvalla voimalla ilmavirtaa sisuksiinsa, joten hajua täytyi tulla todella vähän vessasta ulos. Hyvä tietää.