tiistai 26. kesäkuuta 2012

Monitoimitreenit

Koska saimme vieraita etelästä, ja vieläpä treenilinjaisia, niin pykäsimme pystyyn pienet ja kevyet 7 tunnin harkat. Ohjelmassa koirille hakua, jälkeä ja tottista, ohjaajille välissä motivointihetki makkaranpaiston ja muun herkuttelun muodossa. Treenauksessa porokoirat Arwo, Kaiku, Raiku, Aihki, Aika, Oili ja tottunut porokoiraporukan kuokkija mudi Urho.

Urholle omatekemä tiepohjajälki, alle 100m. Loppupuollella saman ikäinen harha. Nakkeja joka 3. askeleelle. Ihan pihalla alussa, sitten alkoi bongailla nakkeja (joissa tosin muurahaisia) ja pääsi jyvälle. Söi yhteensä ehkä 3 nakinpalaa, mutta ei haittaa kun kuitenkin niiden avulla keksi lopulta homman idean. Lopussa varsin hyvä 20m pätkä, muuten huteraa. Harhan merkkasi ja olisi muutenkin mielinyt metsän puolelle kun sieltä tuli toisen jäljentekijän hajuja.

Oili A-esteellä
Kuva: Leena K.
Oilille ajatuksissa pelkkää ilmaisua, mutta tuli siitä vähän pistotustakin. Ja tokihan, kun tarkoitus on harkata ilmaisua niin Oili päättää ekalla maalilla olla hipihiljaa... Siis täh!? Juoksi maalille, bongasi maasta jonkin hajun jota tutki piiiiiitkään, sitten kävi kusella, kieriskeli ja lopulta meni ilmaisemaan normaalisti. Omituista. Toinen ukko oli itseasiassa tuplamiehitetty, seisovalla maalimiehellä oli pieni lapsi selkärepussa. Ihan siistit haukut. Kolmas peitetty ok. Neljäntenä toinen otto aikuinen+lapsi-kombinaatiolle, ok sekin.

Tottiksissa Oilille ensin leikkiä, sitten vähän seuraamispätkää, mukana juoksu+hidas+henkilöryhmä. Yksi kunnon katko pitkällä suoralla, lipesin "alta pois" ja jatkolla teki hyvin. Noudot kaikki (tasamaa, hyppy, vinoeste) mukavasti. Yksi "vauhtinouto" myös, eli siis koira ja kapula avustajalle, itse etäälle ja sieltä koira tuontikutsulla kapulan kanssa luovutukseen. Hyvä vauhti :) Paikallamakuu poikaseurassa (Kaiku & Raiku).

Urho A-esteellä
Kuva: Leena K.
Urho teki myös tosi hyvällä fiiliksellä omat hommansa. Vähän seuraamisia, kivoja. Jäävät kaikki oikein ja kun näin ne illalla vielä videolta, niin joko ne oli ihan sairaan hienot, tai sitten kuohuviini sai ne näyttämään sairaan hienoilta :D Hyppynouto epävarmasti ja kosketuksin, mutta kuitenkin ihan jokseenkin suoritusvarmasti. Hyppynoudossa ei ottanut paluussa kunnon vauhtia ja valui alas. Uusinnalla hyvä. Loppuun pitkä luoksetulo suorapalkalla.

Leena nappaili treeneistä kivoja kuvia.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Haku

Oili:
1. vasemmalla valmis, pitkä haukutus, mielikuva poislähtiessä
2. oikealla valmis, lyhyt haukku, mielikuva poislähtiessä vasemmalle tyhjä
3. oikealle valmis, yliheitto, lyhyt haukku
4. vasemmalle valmis, lyhyt haukku
Oililla alkaa olla motivaatio taas kohdallaan, sen huomaa hyvin siitä, kun koira ei meinaa pysyä näpeissä hallintaosuuksilla ja se käh-käh-kähisee kulkiessaan :) Sellainenkin pikku juttu, kuin että namit syötellään sille yksitellen, eikä anneta hotkaista suoraan purkista, toimii tosi hyvin. Oilihan suorastaan luuli jääneensä ilman palkkaa varmaan useamman kerran viime syksynä, kun se hotkaisi palkat purkista ja oli sitä mieltä, että niin missä se mun palkka oli !?! ja senkun jatkoi haukkumista. Ilmaisuja täytyy treenata välissä täsmällisemmin, jotta pitkissä paukutteluissa ei tule maalimiehen päällä pomppimista... Aika tehokkaan näköisen ensiapupainalluksen nimittäin vetäisi ekalla maalimiehellä.

Urho:
1. Vasemmalle valmis, ok
2. oikealle valmis, vaati 2(-3?) lähetystä jotta meni suoraan.
3. vasemmalle valmis
4. oikealle valmis, 2 lähetystä
Olin itse taas edellisen kusiaismutiaistreenin jälkeen vähän kipsissä ja varma että mikään ei onnistu. Vaan onnistuipas, Urho teki ihan hyvällä tatsilla hommia. Pistoihin tarvittiin uusintalähetyksiä, että meni kumpuilevassa maastossa ja jyrkillä rinteillä suoraan eteenpäin, eikä kaarrellut oman fiiliksen mukaan. Ykdellä maalilla oli ainakin törkkinyt, muilla ilmeisesti ei.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Haut

Oili. Etukulmat valmiit (1&2), seuraavista mielikuvat (3&4), viimeinen haamuna (5) kun halusin varmistuksen tiehässäkän ylitykseen. Kaikki maalimiehet aina suoraan edessä. Aloitus oikealta (1), sinne vaati pari pistoa että meni riittävän syvälle suoraan. Vasemmalle (2) vähän kiemurrellen, mutta muuten varmasti. Oikealle (3) täydellinen pisto, tässä mm ei ollutkaan suoraan edessä, vaan mukaan tuli just nappi eteneminen. Vasemmalle (4) otin yliheittona, mutta kaarsi taas 30m jälkeen ihan toisaalle, eli se vaati uusinnan - ellei jopa kaksi? Oikealle viimeinen (5) haamutellen hyvin. Mielikuvatreeni sopii kyllä Oilille tosi kivasti. Haukkuja muille sekalaisia määriä, viimeiselle täydet ja kiertelin lähellä ennen palkkauslupaa.

Ja Urho... voe Urho! Samanlainen treeni kuin Oilille pl. viimeinen viides haamu. Ekalla pistolla oikealle meni heti kuselle 40 metrissä. Kutsuin pois ja vein autolle. Ajatustauko. Hain takaisin hommiin. Silkkaa jankkaamista että saatiin etukulman ukot ylös. Lea isona apuna kun mulla meinasi tiltata, heitteli hyviä käskyjä, piti laittaa koira hommiin. 1, 2 ja 3 siis tahkoamalla ja lopulta 4 viimeinen siistillä pistolla suoraan ylös. Tsiisus! Mä en tiennyt että se on NOIN kieroluikero!?! Motivaatio-ongelmahan tuo pohjimmiltaan lienee, mutta olkoon mikä vaan niin onhan ne työt tehtävä eikä härvättävä mitä sattuu. Urho PRKL. Ei muuten tuonut kertaakaan palkkapurkkia mulle avattavaksi, vaan vei aina takaisin maalimiehelle. En vissiin ollut niin kiva tänään Urhon mielestä ;)

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Popekon jälkileiri 15-17.6.

Kouluttajana Keijo Rautanen. Keskityin treeneihin vain Oilin kanssa, mudi hengasi huutojoukoissa. Pe-illan se jaksoikin huutaa, mutta sitten terä taittui ja mudi malttoi pitää suunsa pääosin kiinni.

PERJANTAI

Jälki1 
Jälkitarha (harhaharjoitus) pellolla. Omatekemä n.50m. Nameja (frolic) sinne tänne, vahvistaen omalla jäljellä pysymistä suhteessa harhoihin. Oi keskitty hyvin, tykkäsi kovin kun oli pitkästä aikaa ruokaa jäljellä. Oli kiinnostunut harhoista, olisi ehkä valinnutkin yhden jos olisin antanut. Palasi kuitenkin omalla jäljelle ja sai siitä vahvistuksen namien muodossa.

LAUANTAI

Jälki2 
Tiepohjajälki, vieraan tekemä alle 100m. Lihapullaa joka 3.askeleella. Oili taas ihan fiilareissa lihapullasta, keskittyi hyvin.

Jälki3 
Tiepohjalla, kuten edellinen mutta nyt mukana saman ikäinen harha. Hyvin taas, reagoi jälkeen mutta pysyi omalla.

Jälki4 
Jälkitarha pellolla, edelleen ruokaa mukana. Jälki jatkui pellolta 10m metsään. Ei moittimista.

SUNNUNTAI

Jälki5 
Yönylijälki, vieraan tekemä n.300m, 4 esinettä. Yön aikana satoi runsaasti, joten jäljessä varsin vähän hajua. Reagoi kyllä jälkeen, mutta nostossa todella paljon hankaluuksia ja hankaluudet jatkui läpi jäljen. Vasta viimeinen pätkä, eli jatko 3 esineeltä meni hyvin, siinä Oi pääsi jälkeen kiinni. Muuten jälki meni pitkälti "närppimällä" ja esineiden hajua paikantamalla (haisivat enemmän kuin jälki).

Jälki6 
Jälkitarha, kuten edelliset. Selvästi jo väsymystä ilmassa, mutta tottahan Oili lihapullat halusi käydä syömässä. Reagoi harhoihin, mutta pysytteli omalla jäljellä.

Summa summarum: erinomainen leiri! Tässä sekaisin sekä kouluttajan, että omia ajatuksia. Oilille täytyy vahvistaa motivaatiota jälkeen ja palata siihen aikaisempaan ajatukseen jäljen nostojen vahvistamisesta. Kovan pinnan harjoitukset tuo jälkitarkkuutta. Kaikki harhatreeni yms. on erittäin tarpeellista myös, mutta etsintöjen kannalta kaikkein oleellisinta on itse motivaatio merkata ja nostaa jälki. Pelto- ja tiepohjaharjoitukset menivät todella hyvin ja niissä kuulemma näkyi, että koiran pohjakoulutus on tehty hyvin. Tämä oli ällistyttävää kuulla! Olen ollut itse täysin päinvastaisessa käsityksessä ja olen aika vahvasti edelleenkin.. Siksikin oli tosi hyvä, että teimme välissä yhden yönyliharjoituksen, jotta niitä ongelmiakin saatiin esiin. Toki juuri tuo jälki oli tosiaan erityisen haastava sateiden jäljiltä, mutta hyvin se kertoi silti koirasta. Oili ei ole koira, jolla lähdetään ajamaan ns. kuumaa jälkeä, siihen on sopivampia koiria. Vaan ne jäljet on kuitenkin saatava ylös. 8-vuotiaalla koiralla ei tietenkään tehdä enää ihmeitä ja muutenkin liikuskellaan ihan koiran kapasiteetin rajoilla. Vaan ihan mukavan pitkälle on näillä palikoilla tultu ja vielä jaksetaan touhuilla :) Ainiin, loppukaneettina: "Sun täytyy oppia luottamaan siihen koiraan ennenkuin se kuolee". Jep jep!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Jäljet

Molemmille aika tuoreet 1-1,5h ikäiset tienvarsi+polkujäljet. 

Oilille n.300m omatekemä, kulki metsätienvarsia, polkuja, välissä lyhyitä metsäpätkiä. Yksi paluuperä ja yksi terävä kulma, paluuperän ohitti kokonaan ja kulman meni näpsäkästi. Kerran häröili kun jälkiliinan pää rapisi puskassa, oli varma että siellä on jotain mielenkiintoista ja ehkä vähän epäilyttävää. Kepeistä 2 nousi hyvin, 2 vaati käskytettyä tarkentamista. Maahan piilotettu loppuruokapurkki vaati myös sitä käskytettyä tarkentamista.

Urholle n.1,5km pasintekemä, meni pelkästään valmiita uria (tiepohjia/polkuja/hiekkakuopan reunoja). Ekat 3 keppiä nousi, loput 3 ei. Merkkasi pari sellaista kohtaa josta P oli tutkinut kiveä tai nostanut uuden kepin hajustettavaksi. Hiukan yli puolenvälin tuli polulla koirakko vastaan, hypättiin sivuun ja laitoin Urhon makuulle. Ur suhtautui asiaan yllättävän viileästi, vinkistä vain jatkoi suoraan jäljestystä - wow! Tosin sotkeentui tuoreesta jäljen päällä kulkevasta harhasta niin, että harhaannuttiin väärälle polulle aika pitkälle ennenkuin ymmärsin, että koira ei ole enää sillä oikealla jäljellä. Urhosta myös alkoi tuntua siltä, ettei jäljestäminen oikein enää kiinnosta.. Uusi nosto täsmäpaikasta ja Ur sai taas jäljestä kiinni ja jäljesti ihan jees loppuun. Vastaantulijoiden jälkeen kepit eivät enää nousseet, joten aika paljon se kuitenkin sitten sotki koiraa, vaikka alkuun näytti että ei muka sotkisi. Kepeiltä jatkot meni nyt aika hyvin. Palkkasin koiran tuodusta kepistä nameilla, lput pari namia heitin maahan ja kun Ur oli syönyt viimeisetkin, otin askeleen kulkusuuntaan ja Ur lähti itsenäisesti jatkamaan jälkeä. Hyvä harkka ja lopussa oli onnellinen koira ja ehkä vielä vähän onnellisempi emäntä.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Haku

Oilin vuoro hakuilla. Näki etukulmiin menevät ukot, sitten niiden noukinta aloittaen oikealta. Molemmista poislähtiessä mielikuvat. Eli yht. 4 ukkoa jotka löytyi aina suoraan edestä. Joka kerralla pistot suoristuivat ja viimeinen oli suorastaan perfecto. Haukkuja sekalaisia määriä aloituksesta pariinkymmeneen.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Haku + tottis

Urho näki etukulmiin menevät ukot, siitä sitten kulmista ensimmäinen ja toinen. Kolmas ja neljäs etenevinä haamuina. Kaikki mänt justiinsa mukavasti. Urho oli muka läkähtynyt/väsynyt (haamun jälkeen kävi lepäilemään mättäälle), mutta kun käsky kävi niin lähti innokkaasti hommiin. Ilmaisuja lyhyehköjä pätkiä, ekalla oli törttöillyt, muilla ei. 

Kentällä Oikku teki pätkät seuraamista (ihan ok) ja hyppyjä. Ensin molemmat esteet ilman kapulaa ja lopuksi kapulan kanssa. A-esteellä saattaa edelleen paluussa valahtaa. 

Urholle taas aluksi vire ylös, sitten kentälle meno, pätkä seuraamista ja hittoko olikin hyvä! Kävelin kai vähän hitaammin ja siitä tuli just kiva jännite hommaan. Hyppy patukalla kerran, tekniikka on edelleen hanurista eikä tällä tyylillä miksikään muutu, mutta paluuhyppy varmistuu koko ajan. A-este kaksi kertaa, ekalla meinasi valua paluussa alas, mutta pinnisteli väkisin yli. Toisella ei ongelmaa. Eteenmenolelun (uusi hieno purutyyny :)) kävin viemässä kun Urho paikallamakasi piilossa hyppyesteen takana. Tehtiin homma kentän reunalla ja menomatkalle osui isoja vesilammikoita (nurmikolla laajoja painanteita joihin vesi kertyy) sekä toisella laidalla iso kasa leikattua nurmea. Eli siis meni jankkaamiseksi kun Ur milloin mistäkin syystä kaarsi milloin minnekin... Edettiin vaan lähemmäs ja lähemmäs lelua, kunnes viimein 10m päästä eteni minne pitikin ja bongasi lelun. Jätin lelun samaan paikkaan ja uusi otto. Taas hoomoilastelua ja suunnilleen sama kuvio. Kolmas vielä, heitin lelun näyttävästi paikalleen, paluu alkupisteeseen ja siitä lähetys joka viimein oli normaaliversio aiheesta eteenmeno.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Pärnäsessio

Jälkee, ruutuu, tottista.. kahden hengen voimin neljälle koiralle. Eli siis Leenan komppanian kanssa Pärnävaarassa. L teki Oilille n.500m jäljen sorarinteeseen, joka ajettiin tuoreeltaan. Kuivasta pohjasta huolimatta Oi humpsutteli sen vähän noin niinkuin vasemmalla tassulla. Parissa kohdassa paukutteli yli ja toisaalta parissa kohdassa tarkkoi ihan oikein, vaan ei luotettu koiraan ja pakotettiin pois jäljeltä. Kaikkiaan hyvä harkka jonka Oili selvitti kivasti :)

Esineruudussa Urhon kanssa taas neuvotteluita... niin, että onko ruutu mutiaisille suunniteltu pissa- ja kakkanäytealusta? Kusista ärjäisin, sitten uusi lähetys. Välillä meinasi jumia eteen, mutta sitten kuitenkin taas lähti lompsuttelemaan perälle, etsi esineen ja toi. Kapealla suikaleella 2 esinettä takana ja 1 edessä jotta nähdään onko nenä auki. Oli auki :) ja eka esine nousi hienosti siitä edestä. Toiselle esineelle tuli tätä takkuamista ja päätin että kolmaskin otetaan sitten sinnillä. Lopulta neuvotteluiden jälkeen saatiin loputkin esineet ihan näppärästi talteen.

Oilille näytettiin ensin takalaidalla olevat esineet. Ekan haki näppärästi, tarvitsi tosin tuontikehoituksen kun oli esineellä. Toiselle lähti nihkeämmin, mutta tepsutteli ohjeistuksen myötä kuitenkin syvemmälle. Toisen esineen otto ja tuonti vielä varmempi.

Tottiksissa Urholle reilu nostatus ennen hommia. Ensin vähän seuraamista. Sitten noutoa x2 suorapalkaten, toisella otolla nähtävissä palautuksessa hyvä kiihdytys - just sitä mitä haettiin :) Menot edelleen vähän löllöjä... Esteet patukan kanssa vain kertaalleen. Hypyssä kosketukset, mutta muuten aika siistit Urhoksi. A-este oikein hyvä. Eteenmenossa palkka valmiina kentän päässä (eli n.100 metrissä) ja sinne sikahyvä eteneminen!

Oili leikki narupallolla, teki narupallon kanssa hypyn ja kiipeili namipalkan perässä A-estettä eestaas Leenan ja mun väliä. Kerran vauhti hiipui kiivetessä ja Oi valui alas, mutta ei masentunut vaan ponkaisi heti uuteen yritykseen :) Hyvä hyvä!

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Hypyt

Iltalenkillä kenttäpiipahdus. Satoi vettä koko lenkin ajan, joten a) olimme läpimärkiä ja b) kenttä oli läpimärkä. Itseasiassa satoi vettä koko päivän. Tai siis vettä on satanut nyt lähes tauotta semmoiset 3 päivää...

Ensin Urholla hetsinkiä pallolla ja siitä lennosta perusasentoon, pari askelta seuraamista ja palkka. Näiden jälkeen hyppyjä eri tyyleillä. Halusin kokeilla vielä hyppyä ruokapalkalla, eli jätin hypyn toiselle puolelle purkin, jonka päälle namin. Koira sinne ja sitten takaisin. Ohjauslaudat laitoin myös molemmin puolin estettä. Teki vähän innottomammin, mutta aavistuksen siistimmin. Otti selkeämmin tuen esteestä, mikä on sinänsä nätimmän ("rehellisemmän") näköistä kun se päinmäiskiminen. Sitten pallon kanssa sama ilman nameja, into nousi, muuten ei kummempaa eroa. Oili teki myös yhden edestakaisen namipurkin kanssa.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

TOKO Joensuu 3.6.

Joskus kokeissa kaikki osuu kivasti nappiin. Tänään oli sellainen koe :) Kyseessä siis Joa:n järkkäämä toko Kulhon pesiskentällä, tuomarina Anne Nokelainen. 

Urho oli koepaikalla heti varsin joviaalilla tuulella. Käytin sen metsässä pissalla ja kun mentiin kentän laidalle niin naksuttelin sille alkuun toisten koirien katsomisesta. Ei oikein edes jaksanut tsekkailla muita, eikä myöskään hinkunut hirveästi namien perään, söi kyllä sen minkä nenän eteen tarjoili. Oli ehkä jopa aavistuksen löysä, mutta keskittyi kuitenkin riittävällä tavalla tekemiseen, eikä häröillyt muuta. Kaikkiaan mukavassa tokovireessä. Ennen kehäänmenoa vielä hiukan leikkimistä lelulla, perusasento, lelun tiputus selän taakse ja eikun kehään. Itse jännitin vähäsen, mutta enemmän sellaista hyvää jännitystä kuin huonoa. Kevyttä hengästymistä ilman oikeita hengitysvaikeuksia :) 

Paikallamakuu: 10 (Kiitos eläväisempien paikallamakoilijoiden tuomari ei pystynyt kuulemaan Urhon mahdollista piippailua ja oli siis pakotettu antamaan täydet :D) 
Seuraaminen: 9 (Ainakin vähän pomppua juoksuosuudessa) 
Maahanmeno: 9,5 ("Maahanmeno voisi olla nopeampi", nuuskaisi maata palatessani) 
Luoksetulo: 9 (Hiukan vino eteenistuminen (en tiedä rokottiko tuomari siitä vai jälkimmäisestä) +sivulletulopomppu) 
Seisominen: 8 (Kaksi käskyä perusasentoon) 
Nouto: 9 (Sivulletulopomppu, ehkä myös vino palautus?) 
Kauko-ohjaus: 9 (Toiseen istumiseen 2 käskyä) 
Estehyppy: 10 (Päätti tulla kiitollisesti pelkällä hyppykäskyllä suoraan sivulle :))
Kokonaisvaikutus: 10 
Yht. 185p, AVO1 + KP + sij.1/6 

Urho teki kaikki juuri niin kuin se parhaimmillaan osaa. Hienosti, hauskasti ja vauhdilla :) Väkisin muistui mieleen se kaukokäskyjen (maahan>istu) aloitustreeni, jossa painoin jalalla Urhon hännän ja sen jatkona olevan persauksen lattiaan kiinni ja kuono namissa kiinni nostatin koiraa istumaan. Mitenkään muuten Urho ei tajunnut sitä istumaannousuversiota, jossa pyllyn pitäisi pysyä paikallaan. Nyt se teki kokeessa ihan sikahienot ja -nopeat kaukot! (Okei, vaati yhden tuplakäskyn, mutta silti :D)

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Tokot ja tottikset

Paikallamakuu 3min meni mukavasti ja mudi oli vissiin ihan hiljaakin. Liikkeistä muut ok (palkkailin kaikesta), mutta seisomisessa tuli teputtelua siinä paluussa ja siitä tuli huomauteltua ja mudi muuttui epävarmemmaksi ja teputteli ja ja ja... Pk-hyppynoutoa muutamat ja aika karmeeta kolinaa jälleen. Tekniikka on kyllä niin hanurista, että heikompia hirvittää. 

Oililla pk-liikkeet, pl. seuraamiskaavio ja A-estettä ilman kapulaa. Reipasta menoa kaikkiaan. Ja vitsi se osaa tehdä hienon hyppynoudon! Varsinkin jos vertaa mutiaiseen... A-este otettiin edelleen avustajan kanssa ja nyt lyhyemmällä matkalla -> oli paremmat kiipeilyt. Täytynee ottaa sitä jatkossa myös lelun kanssa.