sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Terveyshuolia ja muditerapiaa

Oili (12,5v) sai perjantaina 2.12. noin 15 min kestäneen kohtauksen, jonka aikana se ei meinannut pysyä pystyssä, silmät tekivät pientä ylös-alas-liikettä ja pää oli hieman kallellaan. Sain nopeasti ajan läheiselle klinikalle, mutta perillä kohtaus oli jo ohitse ja Oililla normaali eläinlääkäripaniikki päällä. Sydänäänet kuuluivat vinkumisen vuoksi huonosti ja koira myös seisoi köyryssä häntä koipien välissä. Ennen kohtausta Oililla oli kahtena yönä vatsa löysällä, muuten normaali. Aluksi ELL epäili selkäongelmia (aristi selkää), mutta keskustelujen jälkeen vahvemmaksi epäilyksi nousi (idiopaattinen) vestibulaarisyndrooma, eli tasapainohäiriö. Toki kun asiaa ei vielä perustutkimuksen lisäksi tutkittu tarkemmin, niin varsinaisesti mitään ei voida sulkea poiskaan. Eli seuraillaan tilannetta. Kokeillaan myös kipulääkitystä noin viikon verran mahdollisiin selkäkipuihin. Oili on syksyn aikana jonkin verran nuollut etutassujaan, mikä viittaisi myös kolotuksiin selässä.

Toivotaan tietysti ettei kohtaus uusi, mutta on hyvin mahdollista että niin käy. Ja onhan toki mahdollista että Oili on aiemminkin saanut vastaavan, mutta kukaan ei ole vaan ollut paikalla näkemässä sitä. Nyt Pasi oli poikkeuksellisesti päivän kotona ja ehti bongata sen. Itse ehdin mukaan vasta eläinlääkäriin.

En kiirehtinyt kipulääkekuuria koska koira vaikutti muuten olevan kunnossa (mm. kuopi tarpeet ja kieri matolla), mutta eilisen metsätiellä liukastelun jälkeen se oli takapäästä todella jäykkä ja vingahti reipasta kosketusta, joten tänään 11.12. aloitin kuurin (Metacam). Katsotaan mikä sillä on vaikutus.

Näkö ja kuulo tuntuvat Oililla heikkenevän tasaiseen tahtiin. Myös lenkillä haisteleminen on lisääntynyt hurjasti. Jos täti saisi päättää, se kuluttaisi mielellään muutaman minuutin jokaiseen ruohonkorteen ja tassunpainaumaan lenkkireitin varrella. Toistaiseksi täti ei ole saanut vielä päättää.

Elämä mudin jälkeen on noin muuten jatkunut helppona ja tylsänä. Akuutteja ikäväkohtauksia tulee enää harvemmin. Olemme myös saaneet odotettua muditerapiaa kahdelta ihanalta unkarilaiselta iilimad... mudilta: Penalta (1v) ja Mimmiltä (8kk) . Ensin Pena oli kaksi yötä hoidossa ja samalla viikolla vielä Mimmi yhden yön. Parasta! Oili sieti, mutta ei erityisesti arvostanut.


Pena

Mimmi ja Oili

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti