perjantai 6. syyskuuta 2013

Raunioilla

Oilille 3 mokkea, + 1 ylimääräinen paikkaus, Oili ei nimittäin suostunut ilmaisemaan laattojen alla olevaa maalimiestä, joten siitä piti tehdä uusinta. Erittäin outoa.. 

Urholle 2 maalimiestä, molemmat umppareissa. Roskista äityi rääppimään ilmaistessa oikein antaumuksella, joten käytin tilaisuuteni hyväksi puuttuen toimintaan tiukalla EI!!!!:llä. Urho linttasi korvat ja lähti sovitellen tulemaan mua kohti, mutta palasi pienestä kehoituksesta ilmaisemaan piiloa ja tällä kertaa ilman tassujen käyttöä. En tiedä oppiko mitään, mutta en vaan voinut hyväksyäkään kun noin räikeästi raaputti menemään. Raunioillahan tassujen käyttö (kaivaminen) on paikoin ihan suotavaakin, mutta Urhon tapauksessa en halua nähdä sitä kyllä yhtään.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Jäljet

Metsäkeikan ohessa nopeat jälkihommat, ikää jäljille tuli vain tunteroinen. Urholle kankaalla parisataametrinen, 2 keppiä + loppupurkki. Nosto tehtiin taas niin, että laitoin autolla koiralle valjaat ja liinan perään, sitten annoin vapaasti tehdä mitä haluaa ja sinne meni koira hienosti ja nosti jäljen suoraan autolta oikeaan suuntaan. Yksi vieras harha oli selvästi jäljellä, joko tuoreempi tai vanhempi, Ur merkkasi sen molempiin suuntiin ja jatkoi sitten omaa jälkeään - toi olisi niin täydellisen ideaali pelastuskoiran suoritus aiheesta :) Urhon kanssa on kyllä kaikkineen kiva jäljestää nykyään. Se on motivoitunut, eikä kysele apuja. Ehkä olen itsekin oppinut olemaan rennompi, enkä heti hermostu (edes alitajuisesti) jos koira sakkaa. Kyllä ne fiilikset vaan liikkuu liinaa pitkin kummasti. 

Oili vielä, sille nostotreeni tienvarteen. Jälki lähti tiukalla kulmalla nostatuksen tulosuuntaan nähden takaviistoon metsään. Hyvin nappasi Oi jäljen heti oikeaan suuntaan. No, tokihan metsään päin oli kiva mennä. Pitää tehdä samaa myös niin, että jälki tulee metsästä ja menee tielle, sinne sitten vahviste.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Haku-Ur ja jälki-Oi

Urholle taas sekametsä, miten mielikuvituksetonta :) Yksi ukko otettiin pois, joten siitä tyhjä. Itse sohlasin kerran kun yritin siitä yliheittoa eikä se sitten tietenkään toiminut. Tuuleton keli ja Ur pääsi vähän sakkaamaan jälkeä, mutta hyvät syvät pistot ja hyvä meininki muutenkin. 1/5 oli tyrkkinyt, muuten ei, aika lyhykäisiä ilmaisuja kaikki.

Oilille lyhyt jälkihommeli. Piti ottaa ristiin harhoja. Ja kun toinen koira treenasi harhoja myös, niin suunniteltiin, että Migi ajaa ensin jälkensä ja Oili ajaa sitten sille tehdyt harhat, mutta Migin harhojen tekijä tulikin epähuomiossa mukaan jäljen ajoa katsomaan, joten siihen tulikin sitten saman tekijän vielä tuoreemmat jäljet. Eli jätettiin sitten se osuus jäljestä pois ja Oi ajoi vain jäljen loppuosan. Hyvä treeni sekin, Oililla ihan hyvä tatsi, ja tuli sinne joku sienestäjän harhakin jonka Oi merkkasi voimakkaasti, olisi ehkä lähtenytkin sille jos olisi päässyt. Että tarttis tehdä näitä kyllä enemmänkin..

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Yönylijälki

Oilille yönylijälki, reilut 15h sai muhia optimioloissa. Jälkeä polkiessa maa oli mehevän koste ja aamulla siihen tuli pikkuripsaus vettä päälle. Oili ajoi varsin pätevästi, tempon perusteella olisin veikannut tuoreemmaksi, ainoastaan kulmissa harhautui reilummin yli ja joutui kunnolla hakeman jäljen takaisin nenäänsä. Pikkuesineiden (paperinpalat) ilmaisut ihan jees.








lauantai 31. elokuuta 2013

Loppukesän tottiksia ja tokoja

No, tokosta voidaan sanoa, että ei olla tehty juuri lainkaan. Pari kertaa sisällä jotain lyhyitä kaukokäskyjä. Nyt kannattaisi tehdä maton reunalla paria liikettä niin, että peruuttaa vaihdon, jos saisi niitä "lihasmuistiin". 

Tottishommat on Urtsilla kivasti hanskassa. Jäävät menee mukavasti, eteenmeno on hieno, seuraaminen pelittää kun vaan muistaa viritellä oikein (ei liikaa, mut kuitenkin "ajaa asia sisään" ennen tekemistä). Kamalimmassa jamassa on edelleen hyppynouto, eikä se taida siitä tällä treenimäärällä ja -tavalla kummemmaksi muuttua. 

Oili alkaa hiljalleen saada vapautuksia tottiksesta. Tai tokihan se mukana töhöttää ja saa tehdä hommia kun kerran niistä tykkää, mutta ei varsinaisesti enää treenata mitään kuntoon. Tokossa voidaan joskus mennä AVO-luokkaan jos sattuu tunnetusti kuurompi tuomari.

tiistai 27. elokuuta 2013

Katselmustreeni

Osallistuttiin vaikkei ollutkaan tarkoitus osallistua varsinaiseen katselmuksen (kuin varakoirakkona). Tienvarsitarkistus, ilmoitukset johtoon, ei lähtökohtaisesti ajeta jälkiä pidemmälle. Ihan alkuun merkkasi jotain, en saanut kiinni onko jälki vai ilmavainu. Ilmoituksen jälkeen palattiin tien varteen, laitoin koiran liinaan niin on hallitumpaa tekemistä ja siitä nappasi heti jäljen, joka vei tuonne merkkauspaikalle, korjasin sen johdolle tiedoksi että on jälki. n. 100m jälkeen nosti taas jäljen, mutta ajoi heikosti, tieto heikosta jälkimerkkauksesta johtoon. Siitä taas 100m ja jäljen nosto, ilmoitus. Juuri ennen alueen loppumista vielä hyvin heikko jäljen merkkaus, jos oli jotain niin oli hyvin vanha. Johdosta tuli tieto alkupuoliskolta alueellemme juuri hetki sitten poistuneesta henkilöstä, eli juoksujalkaa takaisin tietä pitkin. Ensin Oi merkkasi kiven heiluttamalla sille vimmatusti häntää, näki hyvin että tässä on istuttu ja tästä on menty. Siitä Oikku kurvasi maastoon ja paineli pian näkymättömiin. Itse juoksin mahdollisimman korkealle kohdalle ja jäin odottelemaan. Pian kuuluikin ilmaisuhaukku ja etsittävä löytyi - keskeltä hirvikärpästen armeijaa.

Kaikki jäljet olivat iältään 2h. Eka merkkaus oli oikein, toinen oli takajälki siksi ajoi niin heikosti (nämä kun joskus oppisi tulkkaamaan...) ja kolmas myös oikein.

torstai 22. elokuuta 2013

Jäljet

Itse tehdyt jäljet molemmille, vanheni reilut 2h.

Urho jälki, 5/6-7 keppiä. Jos jälki oli 500m, niin Urho ajoi sitä 1km, veti tasaista siksakkia jäljen päällä n.10m säteellä. Yksi tai kaksi keppiä jäi matkalle, eräässä kohdassa etsi kyllä kovasti kepukkaa muttei löytänyt, liekö joku muu vienyt? Nosti jäljen tosi hienosti ja itsenäisesti tieltä metsään. Alkupätkä melkein parempi kuin loppu, sakkaaminen lisääntyi kokoajan. Suttauksen (tein pari halkaisijaltaan 5m rinksaa) ylitti kuin siinä ei mitään olisi ollutkaan ja kaivoi heti jäljen jatkumiskohdan nenäänsä.

Oililla jäljen nosto ja 200m ajo. Kaikkineen erittäin ok, nosti tosi näppärästi.