sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Kaupunginvarikko

Oililla kaksi maalimiestä helpoissa piiloissa, eka hätisteli koiraa kauemmas ja toinen taas silitteli sitä. Palkkaus kun koira haukkui näistä häirinnöistä välittämättä. Molemmat meni noin niinkun teknisesti ihan jees, mutta kyllä Oikusta näki, että kovin on koira taas tottunut maalimiehiin, jotka vaan olla möllöttää paikallaan. Lisää näitä omituisempia tapauksia siis! Jossun, eli sen tyrkkivän maalimiehen, löytämisen jälkeen Oilin piti vielä monta kertaa palata Jossun luo hytkymään ja mielistelemään, että ethän vaan enää oo mulle vihainen.

Urholle kinkkisiä piiloja kolme kappaletta, eikä tänään havaittavissa oikein edistymistä edelliskertaan nähden. Etenkin viimeisellä piilolla Urho ihan vaan jumahti haukkumaan selvää hajua, vaikka ihan pienellä vaivannäöllä se olisi kyllä löytänyt perillekin. Muuten motivaatio sillä on kyllä ihan mallillaan, tarkennus jää vain ihan puolitiehen. Ens kerralla ehkä vähän helpompia piiloja, jos nyt vaan osaa sellaisia edes kunnolla määritellä. Sitä kun ei aina oikein tajua, että mikä on helppoa ja mikä taas ei - ja miten ne hajut ylipäätään varsinkin rakennetussa ympäristössä kuljeskelee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti