Pasi teki Urholle ja mä Oilille, molemmat n.300-500m pituiset kiemurtelut muuten ihan mukavassa maastossa, mutta sammaleen alla oli kivimukkelikkoja, joten liinan päässä sai tarkkaan katsoa askeleille paikat ettei nilkka muljahda. Yhdellä Oilin esineellä se katsominen unohtui ja kesken koiran kehunnan tipahdin yhtäkkiä puolimetriä alaspäin. Hassu tunne kun maailma samaan aikaan nytkähtää puolimetriä puolestaan ylöspäin. Oili katsoi mua vähän kieroon ja jatkoi esinetouhotustaan. Ikää jäljille kertyi Oilille 1,5h ja Urholle 2h, enemmänkin olisi saanut kertyä, mutta piti kiirehtiä saunaan. Oilin jälki oli selkeämmin normaalikulmainen, mutta Urholla sienestäjän epämääräistä haahuilua, jossa mentiin milloin minnekin ja kiemurreltiin aika tavalla - kaikkia ihania epäloogisuuksia joita vain ei-koiraharrastaja pystyy tekemään :D Mut hyvä jälki kuitenkin, juuri sellainen jossa piti ihan oikeasti luottaa koiraan.
Oikku ajoi siis eka. Hyvä nosto, siellä täällä jäljellä olleet namit tarkensi ja rauhoitti kivasti, niitä täytyy kyllä jatkossakin pitää Oilin jäljillä vähän mukana. Filmipurkkeja Oili näyttää mielellään viskovan ilmaan.
Sitten Urho, joka nosti jäljen tosi hienosti, eikä loppujäljessäkään mitään moittimista. Kaikenlaiset kiemurat ja koukerot se selvitteli itsenäisesti, sekä merkkaili ne paikat, josta Pasi oli jäänyt noukkimaan sieniä. Parissa kohtaa vedin sen vahingossa pois jäljeltä, kun kuulin Pasin sanovan, ettei jälki mene sinne, vaikka P nimenomaan sanoi, että sinne se jälki menee. Voi vee. Herkästi Urhon saa kyllä pois jäljeltä ihan vain sillä että mä en lähde sen mukaan. Eli, yksinkertaisesti, luottoa mudille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti