perjantai 9. maaliskuuta 2012

Betonivarikolla

Oilille piiloutui kaksi maalimiestä teille tietämättömille. Suunnitelmana etsiä ne niin, että lähetin koiraa yhdestä ("risteyksestä") pisteestä eri suuntiin. Ekalla pistolla vasemmalle noukki hienosti kaukaa hajun ja paikansi maalimiehen nopeasti mäeltä n.70 metristä kumiläpän takaa siilon päältä. Sitten tuli monta pistoa kaikkiin suuntiin, mutta ei mokkea. N.100m etäisyydeltä oli kaikki varmasti katsottu, joten viimeisen maalimiehen täytyi olla vielä kauempana. Tuuli kovaa selän takaa, eli todennäköisesti maalimies oli suoraan edessä yli 100m päässä ja sinne koiran piti irrota pitkälle tuulen alle saadakseen hajun. Otin 20m eteenpäin ja lähetin koiran etiäppäin, se kaarsi n.70 metrissä taas oikealle ja vasemmalle tarkastamaan kasoja. Uusi lähetys ja sillä Oi vihdoin paineli juuri minne pitikin, sai hajun ja alkoi paikantaa. Viimeinen piilo olikin tosi hankala! Hallin ja kasojen välissä oli kapea rako, josta pääsi tikkaille, jotka vei hallin seinässä olevaan syvennykseen. Oi hääräili kasan kulmilla, kauhojen luona, kävi kasan ja hallin välissä aivan maalimiehen lähellä (jäljesti sinne) ja haukuskeli satunnaisesti. Menin itse lähemmäs, tuumailtiin yhdessä arvoitusta ja Oi haukkui villisti yläilmoja. Vinkkasin Oilin vielä katsomaan kasan ja hallin väliin epäillen itsekin voiko siellä ketään olla kun mitään ei näy.. Oi jatko siellä vielä selvempää ilmaisuhaukka ja vihdoin Johanna kömpi esiin piilostaan :) Huippuharkka!

Urholle ilmaisuja. Eka ok näkölähtönä, toinen myös näkölähtö, mutta Ur harhautui heti ku__lle ja pa___lle.. Kun vihdoin tajusi paikantaa maalimiehen rekan alle, niin haukkui hyvin. Tosin oli varma, että maalimies on akselin päällä, kun se käytännössä makasi maassa akselin alle metrin alempana. Kolmas kasojen takana, meni perille rynnien mutta haukut teki siististi. Neljäs valmis yläpiilo, ok. Viides näkölähtö toisten rekkojen takana, siellä oli törkännyt tassulla kahdesti (eka alussa ja toka kun tulin lähelle). Annoin purkista vain yhden makkaranpalan ja otettiin vielä ihan lähelle kuudes korjaava, joka ok.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti