maanantai 16. tammikuuta 2012

Mistä on pienet mudinpoikaset tehty?

Lihasrelaksanteista

Epäsymmetrisesti sojottavista viiksikarvoista 

Painiotteista 

Tahdonvoimasta (ja joviaalista mutsista) 

Ruuanhankintavietistä

Unentarpeesta

Halusta kokeilla uusia asioita

Tarpeesta repiä 

Yllättävistä ratkaisuista 

Kätevistä etutassuista

...ja taipumuksesta seota lumesta.

Niistä on pienet mudinpoikaset tehty.

13.1. otetuissa kuvissa Työmyyrän Ihkaensimmäinen alias Ihku (6,5vko).

Parkkistottis itsekseen

Oililla perusasentoseuraamista, nyt hyvin! Viime kerran Minnan vinkistä nyt käskynä kokoajan seuraa, myös sivulle-korjauksissa. Vaan ei tarvinnut edes korjailla. Koiralla oli kyllä hihna perässä, ehkä sekin auttoi? Eteenistumisia myös, voivoivoivoi kun siinä pitäisi tehdä sitä hinkutusta.

Urholla jääviä, oikein kivasti kaikki. Seisomisessa tarvii muistaa ottaa myös pysymistä tokoa ajatellen. Urtsilla myös perusasentoseuraamista sen verran, että sai huomata taas kuinka kivasti se pitää paikkansa :)

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Parkkistottikset ja -ilmaisut

Urholla juoksuseuraamisia. Pomputus suht hillittyä, mutta meno muuten vähän virkamiesmäistä - ei ollut kummallakaan fiilarit kohallaan. Oililla yritin "perusasentoseuraamista", vaan ei onnannut ollenkaan. Valui törkeästi eteen eikä tajunnut mitään korjauksista, piipitti vaan kahta kamalammin. Luoksetulon pysäytyksessä ekassa ihan pihalla, toka ok. Noutoja parit ok, ohjasin hiukan eteen.

Urhon ilmaisut hyvät :) Ekalla "kävi käsillä", eli siis törmäsi ensin nuuskimaan kädet ja sitten otti ilmaisuasemat. Neljä ottoa, viimeisillä ei mitään lähentelyjä. Kyl tää tästä.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Maneesit

Urho oli jotenkin löysälöllerö, teki (kuten joku sanoi teknisesti oikein), mutta turbo puuttui. Mikähänlie, ei kai sentään väsymystä viikonlopun hiihtoretkestä? Kun ei se muuten väsyneeltä vaikuta.

Juoksuseuraamisissa todettiin, että mun paree juosta aika hitaasti. Saatiin sitten jotain lyhyitä pomputtomia pätkiä ja niistä heti palkkaus. Jäävissä istuminen peruutellen hienosti, mutta liikkenomaisena taas hukassa. Ja nyt oltiin tehty kotitreeniäkin! Eiku lissee vuan. Maahan ok, aavistuksen hidas ja seiso ok. Noutoa ensin parit pelkkää luovutusasentoa. Liikkeenomaisena toi kaksi kertaa palautusmatkan loppupuoliskon tai -kolmasosan ravaten ja jätin palkkaamatta. Yksi sitten hetsaten palautuksessa ja loppuun vauhtinouto.

Kiva kun olen vihdoin saanut otettua rutiiniksi myös loppupalkkapurkin autoon, Urholla on kiva ilme kun se pääsee vielä viimeiseksi herkuttelemaan :)

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Maneesitottis

Alkuun ihan tavisseuraamista, siirsin pallon kainalosta vas. käteen, Urho ei edes tajunnut siirtoa. Helpompi palkata siitä heittämällä pallo kymmentä vaille tasaan. Tai helpompi ja helpompi, vähän liikaa meinasi mennä varttia vaille. Mudin pää se vaan hakkaa reiteen, olkoon. Kainalopallo ei sitä ainakaan korjannut, katsotaan josko nyt käsipallo korjaisi. Epäilen. Juoksuja katsottiin myös, sitä pomppimista. Menee paremmin kun muistaisin liikuttaa kättä normaalisti. Vaan treenaamalla parani, kas kummaa :) 

Lyhyt paikallamakuu ja sen jälkeen seuraamisia+kontaktia toisen koiran kanssa - hyvin! Luoksetulo bueno. Lopuksi sain taas todeta, että liikkeestä istuminen ei pelaa. Vaatii jonkun ihmeen millin tarkkuustaajuudella äännetyn käskyn, eli siis ei vaan osaa. K_o_t_i_t_r_e_e_n_i_ä_!

Ja hei, mä alan jopa tykkäämään auto-vietti-auto -tottiksesta :D

Ormanneito, Urho ja Oili jouluaattona 2011.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Maneesitottis

Ekalla satsilla seuraamista, hyvä meiniki mut pää puikkailee haaroväliin. Kun nyt vaan malttais hinkata sitä paria askelta jne. Istumisiin muistuttelut, sitten seuraamisesta ja hjuva! Seisomisessa tutusti tömpsäyttelee, maahanmeno ok. Luoksetulossa tuli muuten oikein hienosti, mutta jää aavistuksen verran liian etäälle, on tehnyt sitä jo pidempään. Läheltä ja vinoista kulmista sitten muutamia. Palkkaukset narupallolla ja maneesista poistuessa tajusin, että nyt meni palkkaukset robottimaisesti samalla kaavalla. Urho saa napsauttaa kiinni palloon, sitten joko revitään tai se saa elvistellä pallon kanssa ja lopuksi mä käsken sen siitä irti, ja sitten mudi alkaa hyppiä ilmaan / vasten. Ihan hauskaa joo, mutta jos vetää jatkuvasti samalla kaavalla niin kyllä siinä vähän puutuu.

Toisella lyhyellä satsilla pelkät noudot. Ensin kaksi kertaa suorapalkka tuonnista. Kolmannella tuonti loppuun asti. Hyvät palautusvauhdit :)

Hassua treenata pk-tottispainotteisesti, tuntuu että treenattavaa on muka kamalan vähän. Tokossa on jos sun kaikenlaista nippeliä ja nappelia. Pk-puolella vain seuraa, istu, maahan, seiso, nouto - that's it :)

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Etsintäharjoitus

Osallistuin lihotetun, ruokapöytäaktivoidun ("katso söpösti niin saat leipää & juustoa") ja lähes 2kk tauolla olleen Oilin kanssa etsintäharjoitukseen lentokentän takametsissä. Fiilis oli, että oikeaan etsintään en tämän kanssa nyt just lähtisi, mutta etsintäharjoitus sopi oikein mainiosti. Kiva nähdä, miten perustaidot toimii pitkän tauon jälkeen. No, nehän toimi :)

4 kehitysvammaista oli kadonnut. Alueella oli liikkunut ja liikkui yhä paljon lenkkeilijöitä. Oi bongasi jäljen pienen partoinnin jälkeen. Lumesta näki, että alle 40 kenkä ja ainakin 2 isohkoa koiraa, kuulemma etsijä joka oli nyt itsekin hukassa - eli saatiin lupa jatkaa jälkeä. Suurimmalta osalta matkaa oli lunta, joten meikäläinenkin sai jäljestää. Oili jäljesti ristiin ihmisen ja koiran jälkiä, lumella tosin aika huonosti molempia. Lumettomalla metsäpohjalla jäljesti paljon paremmin, paitsi tiepohjilla, joilla oli liikkunut paljon muuta kansaa, niissä sai tarkkoa tosissaan. Aina päästiin kuitenkin eteenpäin ja lopulta jäljen päähän, jossa oli hanska. Tsekattiin vielä loput annetusta alueesta, ei muita havaintoja kuin toisen partion jäljet ja aiempi pätkä jo jäljestämäämme jälkeä (Oi nosti jäljen syvemmältä metsästä (positiivista), ei siis leikattu sitä partioidessa suoraan päältä). Varsinaiset neljä kadonnuttakin tuli löydetyksi ennen täydellisen pimeän tuloa, hommissa urakoi Lulu-snautseri, Aapo-tervu ja Hinni-labradori.