torstai 27. syyskuuta 2012

Haku ja jälki ja ylimääräistä höpinää

Kokeen (lappalaismestis) jälkeen tuli taas tyypillinen ei-jaksa-treenata-mitään -kausi. Lisäksi koirat olivat viikon hoidossa Lammilla kun me kaksijalkaiset kävimme Espanjassa. Oili oli tullut kerran omatoimisesti 2km lenkiltä pois, kun oli nähnyt äidin (=ruokinta-automaatti) tulossa kotiin samalla kun isä oli lähtenyt viemään koiria lenkille. Oli kuulemma ollut todella haluton lenkkeilemään mukana ja lopulta siellä 2km päässä tehnyt oman ratkaisunsa ja lähtenyt omatoimisesti paluumatkalle. Lisäksi koirista melkein tuli julkkiksia, kun televisio-ohjelmassa esiteltiin katuvalokuvanäyttelyä Helsingissä. Äiti laittoi aiheesta innoissaan tekstaria Espanjaan. Joo, onhan vaalean koiran ilme ihan kuin Urhon, mutta ei koirat muuten osu ihan yksiin.. (kuva: Miika Pirinen). Että ei tullut mun koirista julkkiksia sinäkään päivänä. Tosin Oilihan on jo tepsutellut Nelosen uutisissa, vuosi sitten peko-joukkukatselmuksen aikaan. Katsemus on taas tulevana viikonloppuna ja popekolla on niin tykki joukkue, että jos ei voitto tuu kotiin, niin jo on! :D

Noniin, treeneihin. Ensin haku. Oilille olin valmiina juonimaan jotain, jos ei eka käskyllä meinaa lähteä hommiin (kuten kokeessa), vaan tätipä tykitti ihan tohkeissaan, eikä juonimisia tarvittu. 4 maalimiestä suunnilleen suoraan edessä, alue oli tallaamaton, joten maalimiehet kiersivät etukulmiin kauempaa - silti ihan siedettävän suorat etenemiset. 

Urholle pelkkää ilmaisua x3. Ohjeistin maalimiehet asennoitumaan tyyliin "Jumankauta muhunhan sä et koske" ja homma toimi :) Ekalla törttöili enemmän, toisella ja kolmannella selkeästi vähemmän, lähinnä tarvitsi ihan alkuun muistutuksen ja sitten asettui ilmaisemaan hyvin. 

Oili sai vielä lopuksi ajella ennen treenejä tekemäni pienen jäljen (2h vanha ja 300m pitkä), tai itseasiassa jälkeä tekemässä oli myös Urho, joka sai juoksennella mukana jäljen tallaamisessa. Nosto tieltä, kusaisi tyypilliseen tapaansa heti jäljen alkuun - merkkaus mikä merkkaus. Ekan esineen olisi porhaltanut ohi, toisella vain kevyt merkkaus ja kolmannella oli jo intoa esineen ilmaisuun. Jokaisella kehuin heti kun reagoi enkä vaatinut varsinaista ilmaisua. Ihan hyvä tatsi ajossa, vähän tarkkoi ilmeisesti Urhon jälkien kanssa, mutta piti hyvin jäljestä huolen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti