Sunnuntaina yritin tehdä perjantaiselle paikkausjäljen. Hyvin (huom. ei erinomaisesti ;)) meni niin pitkään, kunnes kiire alkoi painaa kantapäitä ja jouduin vaatimaan koiralta toimintaa haaveilun sijaan. Sain paineistettua Urhon todella tehokkaasti.. Perhana. Taas reilu 500m jälki, jolla ikää 3h. Kuusi keppiä. Urho meni to-del-la hitaasti, selvästi perjantain kokemukset painoi sen itseluottamusta. Olen tottunut aika reippaaseen menoon, joten huomasin useasti, että liina tuppasi jäämään välissämme löysälle ja olin kävelemässä koiran yli kun se vasta tarkkoi jälkeä. Sekin tietysti haittasi Urhon jäljestämistä. Kepit nousi ihan hienosti, paria se ei olisi jaksanut tarkentaa loppuun asti. Haaveilupätkiä siellä kyllä tuli, kehoitin niissä koiraa jatkamaan. Vaan sitten kun jälki kulki kohti paikkaa, jossa auto oli, mudi alkoi haaveilla ihan tosissaan. Seisoi auton suuntaan (jonne kuitenkin se 200m matkaa) ja piippasi. Tässä olisi tietysti pitänyt seistä hiljaa kannoillaan vaikka iltaan asti, kunhan koira itse tajuaa jatkaa jäljestystä, mutta koska meillä oli jo vähän kiire toiseen paikkaan, niin en malttanut olla kertomatta koiralle selväsanaisesti, että mitä tänne oltiin tultu tekemään. Ei hyvä. Loppu oli tervanjuontia, molemmille. Ei oikein toiminut paikkausjälkenä tämäkään, vaikka huomattavasti parempia hetkiä oli tällä jäljellä monin paikoin kuin perjantaisella.
Noh. Se kiire oli viemään Urhoa Juhalle, joka nappasi mudin mukaansa Helsinkiin Murua treffaamaan . Toivotaan, että nyt tulisi niitä murho-pikkumutiais-kusiaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti