tiistai 24. huhtikuuta 2012

Esineruutu ja maneesitottis

Pienehkö esineruutupläntti metsikköön, sen mitä jaksoin hankeen tallailla. Ensin Urho sai noukkia yhden esineen ja Oili odotteli takana. Sitten Urho odottelemaan ja Oili hommiin. Oililla oli ihan kaaaaamalaaaaan vaikeaa kun Urho vingahteli takana malttamattomasti. Sinne se etanoi miljoonan käskyn saattelemana ruutua eteenpäin, löysi esineen ja toi sen aavistuksen menoa reippaammin takaisin - joskin monen monta käskyä siihenkin vaadittiin. Sen jälkeen Urho tykitti loput 4 esinettä ja vielä yhden ylimääräisen ruutuun pudottamani nenäliinan. Hyvä harkka Urholle, Oilille silkkaa tervanjuontia.  

Maneesitottiksissa Oililla ensin leikki(täti)ä, sitten hyppynouto (80cm este). Lopuksi luoksetuloja. Oi pääsi vielä toisenkin kerran hommiin tuottaessaan toiselle koiralle häiriötä. Perusasentokontaktia, jäävät (muuten ok, mutta nousi istumisesta ravistelemaan). Hypyt vielä kertaalleen, A:lla (loivennettu) paluuvauhti jäi naftksi ja koira valui takaisin alas, toistolla hyvä ylitys. Lopuksi vähän leikkiä. 

Urho aloitti tavan seuraamisella, sitten tsekattiin täyskäreitä. Kokeiltiin (kokeilut on kivoja :D) käsiapua ja sehän toimi myös hyvin, lisäksi peruuttamisesta lähtöjä - hyvä treeni myös se. Eli siis toisessa kädellä ohjaamalla (ei tarvitse Urhon tapauksessa edes kosketusta) autetaan koira tekemään kunnollinen täyskäännös (Urho on nyt oppinut tekemään sen kaksiosaisena pomppuna, siitä tarttis päästä eroon). Peruutuksessa kuljetaan itse takaperin koiran tullessa mukana ohjaajan etupuolella, sitten käsky "seuraa" ja lähdetään kävelemään normaalisti eteenpäin > koira pomppaa oikealle seuraamispaikalle. Tällä systeemillä Ur teki myös hyviä siirtymisiä, eli käytännössä koiran näkökulmasta täyskäännöksiä. 

Jäävissä istu ok, aavistuksen hidas. Maahan ok. Seisomisessa sitten tarjoili istumista.. Tasamaanouto ok, hyppynoudossa yritti kiertää. Liina koiraan, appari käyttöön ja loput toistot appari ohjasi koiran tekemään paluuhypyn. Estenouto ok. Eteenmenoja vielä kolme kipaletta, eka lelulle, toka käskyllä > palkkasin itse, kolmas lelulle - hyviä kaikki :) Nyt vaan se perhanan hyppynouto kuntoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti