maanantai 30. huhtikuuta 2012

Esineruutua + jälkiä

Mökillä kahtena päivänä Urholle esineruutu + jälki sekä vähän tottiksia. Ruutusuikaleet tallailin itse koiran odottaessa sivummalla maaten, jäljet teki Pasi. Ruututreenit oli aika identtiset toteutukseltaan ja suorituksena. Ruudussa 4 esinettä painottuen takaosaan. 3 esinettä Urho toi sikahyvin, neljännellä motivaatio laski aavistuksen, mutta teki sinnikkäästi homman kuitenkin loppuun. Esineruutu pelittää nyt kivasti :)  (Oili teki 4 esinenoutoa nurtsilla)

Pihalla jotain jääviä, meni kivasti. Istumisen vihje (tsss, tsss) toimii :) Seisominen saattaa nyt sekoittua istumiseksi, mutta siihenkin olen alkanut käyttää vihjettä (nenän töpöttäminen). Täyskäännöksissä ohjaus toimii ja Urho pystyy taas tekemään rapsakat käännökset. Täytyy vaan itsekin liikkua yhtä rapsakkaasti :) Pallottelun lomassa vielä eteenmenomaahanmenoja.

Jäljet myöskin toteutukseltaan samanlaiset, n.400m pitkä ja 2-3h ikäinen. Ekalla jäljellä 7 keppiä + loppupurkki, toisella 5 keppiä + loppupurkki. Normaalia kuljeskelua, ei mitään jippoja tai teräviä kulmia. Kuiva keväinen maastopohja, ei vielä vihreää aluskasvillisuutta. 

Eka jälki lähti hyvin, kaksi keppiä nousi näppärästi, sen jälkeen alkoi takuta. Kepin jälkeen pakka aina hajosi ja Urho lähti ties minne. Vaadin ja koira alkoi paineistumaan. Kaikkiaan jäljeltä saatiin ylös kuitenkin 6 keppiä (l. 1 jäi), mutta viimeisten 4 kepin pätkät oli silkkaa tuskaa.. Palattiin aina uudelleen edellisen kepin nostopaikkaan, jouduin miljoona kertaa huomauttamaan koiralle mitä täällä ollaan tekemässä. Urho olisi mielummin tuijotellut taivaalle, mennyt katsomaan kanalintuja, syönyt heinää.. Mut loppuun asti päästiin, jotenkin. Oli v-mäisen opettavainen jälki. Opin taas vähän siitä, miten Urho elehtii kun se törmää jälkeen / on jäljellä / ei ole jäljellä. 

Toisella jäljellä koira sitten taas yllätti. Urho teki tarkkaa ja oikein siistiä jäljestystä, sekä oli motivoitunut. Mitä helv&#%"?!?? Pari hukkaa sielläkin tuli, mutta ne oli simppelisti selvitettävissä. Keppejä jäi 2 maastoon, parissa kohtaa koira tarkkoi tiiviisti, muttei vaan löytänyt mitään ja jatkoi matkaa = hyvä, että jäljessä oli Urholle imua :) 

-----

Omituinen koira! En ota selvää.. Ensin otus lamaantuu mun vaatimuksista ja seuraavana päivänä tekee reippaasti just sitä mistä edellisenä päivänä pidettiin neuvotteluita. Pitääkö siltä todellakin vaan vaatia ja tehdä pakolla näitä juttuja? Kasvaako sille vasta silloin motivaatio tekemiseen - kun ei ole vaihtoehtoja? Ei ole ihan mun juttu, vaan minkäs sille mahtaa jos se just on Urhon juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti