Pääsiäisloma mökkeiltiin Kainuussa. Ihanaa! Parasta! Urho pääsi vetokoirailemaan ja taas sain ihmetellä kuinka mudi vaan rakastaa sitä hommaa. Mitään muuta Urho ei tee koskaan samalla pieteetillä ja keskittymisellä kuin vetämistä. Se jaksaa ja jaksaa ja jaksaa. Kaikessa muussa on aina mukana vähän sähläämisen makua tai muuta häröilyä. Vetäminen on ainoa asia jota se tekee ns. rautaisella työmoraalilla. Ehkä se on Urholle riittävän yksinkertaista...
Olen tehokkaasti vältellyt tunnarin aloittamista, mutta nyt kun kapulat tuli pakattua mukaan treenireppuun ja roudattua satojen kilometrien päähän, niin oli PAKKO aloittaa. Suunnitelma: opettaa ensin koira vaan rauhalliseen mielentilaan ja nenä auki kapuloille. Toteutus: hajustamattomia kapuloita riviin ja väliin makupaloja, koira hihnassa syömään makupalat ja sitten pois. Kunhan tämä onnistuu, niin aletaan lisäillä sitä omaa mukaan. Noin siis tehtiin x 2. Tunnarikapulan rauhallisia pitämisharkkoja täytynee ottaa vielä erikseen. Metallikapulalla muutamat pitoharkat, palkkana edelleen siitä superlelu eli purutyyny. Ilme alkaa olemaan metallille suorastaan himokas :) Jäävät oikein ja kaukokäskyjäkin parit ihan mukavasti.
Oili teki lyhyet seuraamiset, jäävistä istumisen ja noudon, jossa olen vihdoinkin ryhtynyt tekemään luovutuksen rauhallisesti, enkä kaappaamalla. Oili vastaa muutokseen hyvin ja keskittyy paremmin pitämään esinettä suussaan, välillä yrittää vähän työntää vastaan, että "ota jo!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti