sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Varikolla

Oilille reagointiharjoitus, vähän kuin vesistötreeni maalla. Maalimies tuulen yläpuolelle alueen reunaan. Kuljettiin poikki tuulen aloittaen kauempaa (n.100m) ja kerta kerralta lähestyen, palkkasin reaktioista. Tuuli pyöri paikoin ja rakennukset tekivät oman lisänsä hajun kulkemiseen, joten reaktioiden perusteella ei ihan alkuun pystynyt suoraan arvioimaan maalimiehen sijaintia. Viimeinen reaktio otettiin n.20m päästä. Sitten palattiin autoille ja odoteltiin koiran rauhoittumista. Kun oli tiputtanut kierroksia, niin päästin eleettömästi irti ja vapautin. Oili pyöri aikansa hoomoilasena, bongaili pupunpapanoita, pyrki lisää tuulen alapuolelle josta kutsuin pois kun olisi suunnannut toisten alueelle. Otin itse vähän liikettä ja koira laajensi myös liikettään oikeaan suuntaan, sai taas hajun nenäänsä ja kävi nostamassa maalimiehen. 

Erittäin kiva harjoitus kokeneelle koiralle. Halusin nimenomaan kokeilla Oilille tätä, että kuinka pyrkii takaisin hajulle silloin kun homma on jo lopetettu, vire laskenut, eikä koiralle anneta mitään uutta käskyä tai viedä suoraan hajukiilaan. Ei mitenkään kaikkein "reiluin" treeni koiralle, mutta kaikkea hauskaahan pitää aina kokeilla :) Voisi tehdä saman toistekin, mutta ehkä sillä muutoksella, että passivoitumisen jälkeen antaa koiralle selkeän käskyn. 

Urholle kaksi ukkoa umppariin/ulottumattomiin. Ur liikkui erittäin hyvin ja näppärästi. Haukkua tuli vähän liikaakin ja jotain vanhoja piiloja haukuttiin (mm. pressuhalli). Mutta muuten ihan luotettava otus se tämmöisessä on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti