sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Mudiholskutokot

Pikkuporukalla Varkaudessa VARPS Areenalla. 4 ihmistä, 1-2 koiraa/hlö, 3 tuntia. Aikaa aivan liian vähän! Molemmat mukana, mutta vain Urho pääsi hommiin. Eikä ehditty millään katsoa kaikkea mitä piti. 

Paikallamakuu: 
Piippasi, tosi paljon. Haisteli ainakin jätettäessä, josta huomautin. Kurkatessa ja välipalkatessa ei näyttänyt haistelevan vaan oli kaula ylipitkällä pystyssä. Välipalkka oli huono idea, piippasi paljon pahemmin sen jälkeen. Voi että, enemmän tätä, vierammassa seurassa, ja voisihan siihen ääntelyyn puuttuakin. Haistelu on toinen hankala, kun ei olla totuttu treenaamaan mojovasti koirahajuisissa paikoissa (kuten halleissa), niin maa vetää Urhoa kuin magneetti. 

Ruutu: 
1. vein itse lelun 
2. avustaja vei lelun 
3. avustaja vei lelun, vähän hetsaamistakin 
4. -''-, vähemmän hetsinkiä Lähetys nopeammin, vähemmän hallinnasta. Kannattaa tehdä kaksi ruutua jos on mahdollista. 

 Kaukokäskyt: 
Ekan jumi. Sitten teknikkaa surkeaa ja haukahtelikin vielä. Jäätiin tilanteeseen "hanurista on" kun oma aika jo loppui :D Takapalkka ihan liian lähellä koiraa. Toisella satsilla jatkettiin kaukoista. Namivahti, ruokaa etutassujen kaikille puolille, kuten paikallamakuun haistelunestotreenissä. Otettiin lähempää ja teki muutenkin siistimpiä vaihtoja. Laura näytti takapäätä painottavaa treenitekniikkaa, pomputetaan namilla istumasta seisomaan, naksu melkeimpä kun koira seisoo takajaloillaan. Ajatus "raskaista takajaloista", kaikki paino takana. Koira jää suppuun seisomaan. Kiva treeni, ei tee ainakaan mitään haittaa jos nyt vaikka alkaisikin laiskottaa ja jättäisin kaukot muutenkin karmeaan kuntoon. 

Tunnari: 
Kokeiltiin suorilta kokeenomainen, pl. tapa jolla vein koiran kapuloille. Imutin namilla ja päästin kohdalla ilman käskyä tutkimaan kapuoloita. Haisteli ja reagoi omaan -> naksu, ei mitään häikkää. Vauuu! Tähän pitää ottaa nyt rutiinit mukaan. Kertoa koiralle mitä tehdään ("tehdään OMA"), keskittyä asiaan, keskittyä koiraan. 

Viimeinen lause pätee muutenkin ihan kaikkeen. Voi kettu! Minä kun aattelin että jotain kivoja kikkakolmosia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti