keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Jälki ja esineruutu - vuoden ekat

Erittäin pitkästä aikaa Urholle esineruutua. Ruudussa vierasta 4 esinettä. Ur näki kun edellinen koira teki hommia ja samoin kun vein esineitä takaisin ruutuun. Huusi tuttuun tapaan liivit päälle saatuaan, tajusin hiljentää ruualla enkä takaisinrääkymällä. Orientaatioesine ok, sitten ruutuun. Ekan esineen nosti nopsaan etualalta. Toisella lähetyksellä meni kuselle ja meinasi jäädä lumeen tuusaamaan. Uudella lähetyksellä irtosi paremmin ja toi takaa toisen esineen, siihen lopetus. Hyvin näytti olevan nenä auki Urholla. 

Oilille jälki, basic 1km, jossa muutamissa kohdin useammalla peräkkäisellä askeleella namivahviste. Tienvarsinostatus (n. 100m), vaan jälkipä lähti tielle eikä pois päin. Teki taas tutut: reagoi jälkeen ihan oikein oikeaan suuntaan päätä kääntämällä (ehdin vähän kehumaan), mutta kurvasi kuitenkin takajäljelle. Estin, joten korjasi suunnan (kehuin lisää) ja otti jäljen hyvin tien yli ja siitä eteenpäin. Hyvin ajeli  jäljen häiriöistä huolimatta (koiranulkoiluttaja (harhat), sauvakävelijä (kuljettiin pätkä rinta rinnan, sauvoja tiellä ja me 20m päässä metsässä)) ja nosti kolme filmipurkkia sekä loppupurkin. Koiranulkoiluttajan tekemät tuoreemmat harhat yhdellä tiepohjalla vähän häiritsi, mutta Oi korjasi itse takaisin jäljelle. 

Päivän - ja koko vuoden ensimmäiset (!) - harkat menivät siis erittäin kivasti :)



Koirat ovat syöneet nyt noin vuoden verran Hau Hau Championin Extra Energiaa. Sopii muutoin sekä koirille että lompakolle, mutta Urho on ollut varsinainen kaasulaitos ja tavaraa tulee toisesta päästä miltei saman verran kun laitokseen on laitettukin. Tätä ennen söivät Jahti & Vahti Energiaa / Extra Energiaa, mutta kyllästyin katsomaan kun mudi meinasi tukehtua liian isoihin nappuloihin (ei pureskele vaan vetää kaiken kokonaisena) ja kaasutteli mudi silläkin sekä teki jätti-isoja läjiä.

Koska suoraan sanottuna hävetti lähteä piereskelevän mudin kanssa joululomareissulle, niin päätin tehdä sille oman joulumenun. Riisiä, sika-nauta-jauhelihaa/naudan mahaa, pakastekasviksia (herne-papu-porkkana-kukkakaali) ja kermaviiliä. Ja kas, kaasut katosivat ja jätösten määräkin väheni reilulla puolella. Nyt yritän etsiä jonkun sopivamman kuivamuonan ja tehdä siinä sivussa näitä omiakin pöperöitä. Oili saa syödä Hau Hau:t loppuun ja syödä sitten samaa kuin Urhokin, helpointa täyttää molempien kupit samasta astiasta.

Ainiin ja Urho täytti 22.joulukuuta 8-vuotta. Talouden koirien keski-ikä on siis 8,75-vuotta. Jos Urho pitää lupauksensa juosta rekan alle 15-vuotiaana, niin eihän tässä siinä tapauksessa olla kuin vasta vähän yli mudinelämän puolivälin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti